Näin hoituu rekrytointi Kiinassa

LAURA Rekrytointi Oy Kansainväliset osaajat, Rekrytointi

Suomalainen Teppo Helles työskentelee Pekingissä Kiinan johtavassa rekrytointiportaaliyrityksessä, ChinaHR.com:ssa, asiakaspalveluiden varatoimitusjohtajana. Hän tietää millaiset rekrytointitavat toimivat Kiinassa ja mikä paikallisessa rekrytointimaailmassa on nosteessa. Helles kertoo nyt oleellisimmat asiat, mitä ulkomaalaisen yrityksen on syytä tietää rekrytoidessaan Kiinassa. Kun suomalainen yritys miettii rekrytointien hoitamista Kiinassa, mitä kannattaa erityisesti huomioida? Koska Kiina on niin valtava maa, tärkeintä on olla perillä paikallisista rekrytointi- ja …

Videot rekrytoinnin apuna

LAURA Rekrytointi Oy Rekrytointi, Rekrytointiprosessi

Videoiden hyödyntäminen on yleistymässä työnhaussa. Tällä hetkellä työnantajan on mahdollista esimerkiksi pyytää työnhakijoilta videoesittelyitä itsestään tai hoitaa alustavat työhaastattelut videon välityksellä. Kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo videoiden hyödyntämisestä rekrytoinneissa. Honkalamedia Oy tuottaa työnantajille ja työnhakijoille CV-baari -palvelua. Ideana on, että työnhakija voi yleensä erilaisten työelämätapahtumien yhteydessä kuvata itsestään lyhyen esittelyvideon työnantajalle. Racright puolestaan tuottaa videohaastattelutyökalua, jonka avulla työnantajat voivat kuvata kysymyksiä …

Palkkaisitko osatyökykyisen?

LAURA Rekrytointi Oy Rekrytointi, Työnantajakuva, Työyhteisön kehittäminen

Yrityksen myönteisyys osatyökykyisiä kohtaan parantaa yrityksen imagoa ja työnantajakuvaa. Osatyökykyisen palkkaamisen kynnystä on helpotettu erilaisin keinoin. Tiesitkö esimerkiksi mahdollisuudesta tuettuun työhönvalmentajan palveluun? Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä oli vuonna 2011 yhteensä 260 453 ihmistä ja heidän eläkemaksuihin kului runsaat kolme miljardia euroa. Valtioneuvoston arvion mukaan noin 200 000 vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä voisi toisenlaisissa olosuhteissa tehdä töitä. Jokainen palkattu osatyökykyinen työntekijä …

Miten yhdistää osaajien löytäminen ja nuorisotakuu?

LAURA Rekrytointi Oy Rekrytointi, Rekrytointimarkkinointi, Työnantajakuva

LAURA Rekrytointi Oy:n tavoitteena on auttaa työnantajia löytämään osaajia sekä ohjata työnhakijoita uralla eteenpäin. Vantaalla toimivan PETRA-projektin avulla yritys voi rekrytoida helposti ja edistää samalla nuorisotakuuta tarjoamalla töitä nuorille. Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden PETRA – Nuoret uusille urille -hanke ohjaa työttömiä nuoria työelämään ja kouluun. Yksi hankkeen vahvuuksista on tiivis yhteistyö yritysten kanssa. Projektin viestintää hoitava palveluohjaaja Pauliina Heimonen kertoo, että yritysyhteistyötä …

Työharjoittelu – Krista Kajova

Laura Työelämä, Uratarinat, Yleinen

Milloin olit töissä meillä ja mitä teit? Suoritin amk-opintoihini kuuluvan työharjoittelun LAURA Rekrytointi Oy:ssä vuonna 2004. Työharjoittelujakson jälkeen jäin vielä kesätöihin samoihin tehtäviin. Työtehtäviini kuului mm. työpaikkailmoitusten editointi ja julkaiseminen nettisivuilla, laskutus, nettisivujen päivittäminen ja asiakasrekisterin ylläpito. Miten kuvaisit meitä työyhteisönä? Työtoverit olivat mukavia ja ilmapiiri oli välitön mahdollistaen myös itsenäisen työskentelyn. Miten urasi on kehittynyt tämän jälkeen? Valmistuttuani HR-suuntautuneeksi …

Anonyymi rekrytointi – tasa-arvoa työnhakuun

LAURA Rekrytointi Oy Anonyymi rekrytointi, Rekrytointi

 Maailmalla on yleistymässä anonyymi työnhaku, jossa valitsija ei saa etukäteen tietää hakijoiden henkilöllisyyttä. Menetelmän on todettu helpottavan esimerkiksi toisen polven maahanmuuttajien työllistymistä sekä vähentävän ikä- ja sukupuolisyrjintää työnhaussa. LAURA Rekrytointi Oy tarjoaa sujuvan ratkaisun nimettömään työnhakuun. Helsingin nuorisoasiainkeskus kokeili anonyymia rekrytointia hakiessaan projektipäällikköä keväällä 2013. Rekrytointikokemus oli positiivinen, mutta se vei aikaa, koska kaupungin rekrytointijärjestelmä ei taipunut nimettömään työnhakuun. Rekrytointi piti …