Rekrytointilupa ja sen hakeminen sekä rekrytoinnin hyväksyttäminen ylemmällä johdolla liittyvät yleensä rekrytoinnin valmisteluun etenkin suurissa organisaatioissa. Tässä artikkelissa kerromme, miten prosessi sujuu tehokkaasti ratkaisujemme avulla.
Parhaimmillaan rekrytointiluvan hakeminen, käsittely ja hyväksymiskierto ovat vuoropuhelua, jossa rekrytoiva esihenkilö ja organisaation johto luovat rekrytoinnille vankkoja perusteita.
Järjestelmällisyyden tarve rekrytointien valmistelussa korostuu erityisesti tiukkoina aikoina, jolloin rekrytointitarpeita priorisoidaan esimerkiksi muuttuvan kysynnän ja yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. Tällöin rekrytointiluvan saamisen edellytyksenä voi olla esimerkiksi se, että paikan täyttämisen mahdollisuus sisäisellä siirrolla tai uudelleensijoituksella sisäisesti on tarkistettu ennen rekrytoinnin aloittamista.
Rekrytointiluvan hakeminen, käsittely ja hyväksymiskierto on mahdollista toteuttaa tehokkaasti ja helposti Laura Rekrytointijärjestelmän avulla. Lauran ratkaisussa rekrytointilupa perustuu helppokäyttöiseen sähköiseen lomakkeeseen ja siihen liitettyyn hyväksymiskiertoon.
Miten rekrytointilupa toteutetaan?

Hyväksymiskierto tarkoittaa rekrytointiluvan läpi käymää prosessia organisaatiossa. Hyväksymiskierto on mahdollista toteuttaa Laura Rekrytointijärjestelmässä kaksiportaisesti, kolmiportaisesti, neliportaisesti tai tarvittaessa vaikka kymmenportaisesti organisaatiosi tarpeet huomioon ottaen.
Miten prosessi etenee?
Seuraavaksi esittelemme havainnollistavan esimerkin Laura Rekrytointijärjestelmässä toteutettavasta rekrytointiluvasta, joka sisältää 3-portaisen hyväksymiskierron.
Kolmiportaisessa hyväksymiskierrossa ovat mukana esihenkilö, puoltaja ja hyväksyjä.

Kolmiportaisen hyväksymiskierron ensimmäisessä vaiheessa esihenkilö laatii rekrytointiluvan ja lähettää sen eteenpäin puollettavaksi organisaatiossa. Toisessa vaiheessa rekrytointiluvan puoltaja puoltaa, hylkää tai palauttaa saamansa luvan valmisteluun. Kolmannessa vaiheessa hyväksyjä hyväksyy, hylkää tai palauttaa luvan valmisteluun.
Katso myös havainnollistavasi esimerkki rekrytointiluvan 4-portaisesti hyväksymiskierrosta Laura Rekrytointijärjestelmässä.

Neliportaisen hyväksymiskierron ensimmäisessä vaiheessa esihenkilö laatii rekrytointiluvan ja lähettää sen eteenpäin organisaatiossa puollettavaksi. Toisessa vaiheessa organisaation HR tarkistaa luvan ja lähettää sen puolestaan eteenpäin puoltajalle. Kolmannessa vaiheessa puoltaja puoltaa, hylkää tai palauttaa saamansa rekrytointiluvan valmisteluun. Neljännessä vaiheessa hyväksyjä hyväksyy, hylkää tai palauttaa luvan valmisteluun.
Selkeä prosessi on tehokas, kun jokainen rekrytointiluvan osapuoli tietää missä mennään ja millä aikataululla.
Miten otan hyväksymiskierron käyttöön?
Rekrytointilupa on yksi Laura Rekrytointijärjestelmän kätevistä työkaluista. Laura Rekrytointijärjestelmää käyttävät eri kokoiset organisaatiot Suomessa. Ratkaisuihimme luotetaan, sillä meillä on vuosikymmenien kokemus rekrytointialalta sekä ketterä asiakaspalvelu tukenasi.
Haluatko sujuvoittaa rekrytointilupien hoitamista ja hyväksymiskiertoa organisaatiossasi? Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan lisää!
























