Kun työnteko siirtyy työpaikalta ja esihenkilöiden valvovan silmän alta kotiin, työnteon eteen ilmestyy haasteita, joista työntekijän on selviydyttävä kunnialla. Etätyö vaatii työntekijältä ominaisuuksia ja taitoja, jotka eivät ole olleet työpaikalla työskennellessä täysi välttämättömyys. Mutta tulevatko nämä tarvittavat taidot esiin tavanomaisessa CV:ssä? Ei välttämättä. Undercover Recruiter listasi asioita, joihin työnantajat kiinnittävät huomiota CV:ssä etätyöntekijää etsiessään. Tutustu näihin ominaisuuksiin ja tuo niitä …
Kiinnostaako sinua kansainvälinen ura?
Kansainvälisen Decoding Global Talent 2021 -tutkimuksen mukaan 51 % suomalaisista kiinnostaa kansainvälinen ura ja muutto ulkomaille töiden perässä. Suomalaisten muuttohalukkuus on kuitenkin laskenut vuoden 2018 vastaavan tutkimuksen tuloksiin verrattuna, jolloin se oli vielä 67 %. Nuorten (<30v) muuttohalukkuus on kuitenkin vielä globaaleja tuloksia korkeammalla, eli Suomessa 63 % ja maailmalla 56 %. Myös korkeasti koulutettujen muuttohalukkuus on hieman globaaleja tuloksia …
Miten löytää unelmatyö? 5 askelta kohti unelmiesi työpaikkaa
Työpaikan löytäminen saattaa kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, mutta pienen sinnikkyyden ja kärsivällisyyden avulla nämä 5 askelta vievät sinut kohti haaveilemaasi urapolkua ja unelmatyötä. Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon aikaa käytät elämästäsi työntekoon? Virastoaikaan eli kahdeksasta neljään työskentelevä henkilö kuluttaa työhönsä 8 tuntia päivässä, joka tekee keskimäärin 2 000 tuntia vuodessa. Liian monta tuntia tuhlattavaksi työhön, jossa ei viihdy. Erityisesti tästä syystä …
Päivitä työhakemus tähän päivään
Päivitä työhakemus helposti näillä vinkeillä. Erotu eduksesi muiden hakijoiden joukosta ja laita työhakemuksesi kuntoon! Onko kesätyönhaku tai uranvaihto edessä? Mietityttääkö minkälaiset työhakemukset erottuvat nykypäivänä joukosta? Työhakemus koostuu useimmiten CV:stä ja vapaamuotoisesta hakemuskirjeestä. Työhakemuksen tarkoitus on buukata itsesi työhaastatteluun eli saada rekrytoija kiinnostumaan osaamisestasi. Asiasisältö on edelleen työhakemuksessa pääroolissa, mutta visuaalisuus on entistä tärkeämpää. Ilmaisemalla itseäsi visuaalisesti, pystyt erottumaan joukosta ja …
Kysymyksiä työnhausta – Työnhaun FAQ
Kuvan lähde: cottonbro studio from Pexels
Kiinnostaako työharjoittelu ulkomailla?
Työharjoittelu ulkomailla tarjoaa mahdollisuuden päästä kansainväliseen yritykseen tai organisaatioon joko kesätöihin tai pidempään työsuhteeseen. Harjoitteluaikojen pituudet vaihtelevat yleensä muutamasta kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Yhä useammat suomalaiset oppilaitokset ovat mukana kansainvälisissä harjoittelijavaihto-ohjelmissa. Niihin voivat hakea perustutkintovaiheessa olevat opiskelijat, mutta jotkin ohjelmat on tarkoitettu myös vastavalmistuneille ja jatko-opiskelijoille. Harjoittelupaikkoja on runsaasti Euroopan maissa, mutta joitain paikkoja on tarjolla kauempanakin. Työharjoittelu ulkomailla on loistava …
Osaajaprofiilin hyödyntäminen hakemuksen pohjana tuo helpotusta työnhakuun
Osaajaprofiilin hyödyntäminen auttaa sinua eteenpäin työnhaussa. Voit hakea Osaajaprofiilin avulla lähes 200 työnantajan avoimiin työpaikkoihin. Samojen tietojen lomakkeille täyttäminen vähenee huomattavasti. Lue, miten hyödyt Osaajaprofiilin käyttämisestä parhaiten. Mikä Osaajaprofiili on? Laura Osaajaprofiili on työnhakijoille suunnattu ilmainen ratkaisu, jonka avulla on mahdollista hakea useisiin eri työpaikkoihin Suomessa ja ulkomailla. Miten Osaajaprofiilin hyödyntäminen hakemuksen pohjana toimii? Kun täytät hakemusta työantajan käyttämässä Laura …
Etähaastattelu – Miten valmistaudut?
Etähaastattelu on yleistynyt osana rekrytointiprosessia. Kokosimme sinulle kullanarvoiset vinkit, miten etähaastatteluun voi valmistautua. Dialoginen etähaastattelu Perinteinen videorekrytointi, jossa kaikkia tai valittuja hakijoita pyydetään vastaamaan muutamiin ennalta laadittuihin videokysymyksiin, on vain jäävuoren huippu puhuttaessa etärekrytoinnista. Perinteisessä videorekrytoinnissa keskustelu työnantajan ja työnhakijan välillä on vielä passiivista. Jatkohaastattelut, joissa rekrytoija ja työnhakija kohtaavat toisensa suoraan livenä videon välityksellä, vievät etärekrytoinnin dialogiseen etähaastatteluun. Dialoginen …
Suosittelijat apuna työnhaussa
Suosittelijat ovat uutta työpaikkaa hakiessa oiva apu omien vahvuuksien esilletuomisessa. Ovatko suosittelijat sitten välttämättömiä työpaikan saamiseksi vai satunnainen apu tiukassa tilanteessa? Vastasimme muutamiin yleisiin kysymyksiin liittyen suositteluihin ja suosittelijoihin. Ovatko suosittelijat välttämättömiä työhakemuksessa / CV:ssä? Suosittelijoiden laittaminen CV:hen ei ole pakollista. Työhaastatteluun voit päästä yhtä lailla, oli suosittelijoita näkyvissä tai ei. Yleensä suosittelijat tulevat kyseeseen vasta, kun rekrytointiprosessi on pidemmällä …
Uusia tapoja löytää työmahdollisuuksia
Etsitkö uusia työmahdollisuuksia? Lue vinkit, mistä löytää työpaikka kun tuntuu että kaikki kivet on käännetty. Muuttunut maailmantilanne on vaikuttanut myös työmarkkinoihin ja monelle tämä aika saattaa tarkoittaa aktivoitumista työnhaussa. Tilanne vaikuttaa myös rekrytointeihin: joillekin rekrytoijille tämä näkyy kasvaneena määränä työhakemuksia avoinna oleviin paikkoihin. Toisilla taas samat ongelmat pysyvät, eikä osaajapulaan löydy lääkkeitä omista kanavista. Tarvitaan siis uusia tapoja löytää työmahdollisuuksia …


































