Senop Oy

Ostaja, Senop Oy Kangasala

  • Sijainti Kangasala
  • Julkaistu 13.02.2024, 14:00
  • Suljettu 04.03.2024, 0:44
  • Tätä työpaikkaa voit hakea käyttäen Osaajaprofiilia pohjana!

Ostaja, Senop Oy Kangasala

Haemme Senop Oy:lle Kangasalan toimipaikallemme

OSTAJAA

Työssäsi vastaat liiketoiminnan operatiivisista hankinnoista yhdessä projektiorganisaation kanssa. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa tarjouspyyntöjen ja ostotilauksien tekeminen, tilauksien ja toimitusten valvonta, reklamaatioiden tekeminen sekä valittujen toimittajien suorituskyvyn seuranta. Lisäksi tehtäviisi kuuluu jonkin verran ostolaskujen käsittelyä, vienti- ja tuontihuolintaa sekä osallistut omalta osaltasi hankintojen suunnitteluun ja kilpailutukseen. Työssä on mahdollista osallistua myös hankintatoimen kehittämistehtäviin.

Mitä toivomme sinulta?

Tehtävä edellyttää soveltuvaa teknistä tai kaupallista koulutusta, sekä aiempaa kokemusta hankintatoimesta ja ymmärrystä ostoprosesseista. Tehtävässä menestymistäsi edistää teknisten piirustusten lukutaito sekä kokemus alihankintaostoista. Mekaniikan ja elektroniikan tuntemuksen katsomme eduksi. Lisäksi toimialatuntemus puolustusvälineteollisuudesta on hyödyksi tehtävässä.

Sinulla on hyvät tietotekniset taidot ja ymmärrystä tuotannonohjausjärjestelmistä. Arvostamme aikaansaavaa ja yhteistyökykyistä työotetta sekä hyviä kommunikointitaitoja (verkostoituminen sisäisesti ja ulkoisesti). Olet työssäsi pitkäjänteinen ja tarkka, ja pystyt tarvittaessa reagoimaan nopeastikin muuttuviin tilanteisiin. Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä matkustusvalmiutta (kuukausittain).

Mitä tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan tehtävän lisäksi reilun työyhteisön ja työkulttuurin. Meillä pääset hyödyntämään jo hankkimaasi osaamista sekä kehittymään edelleen ammattilaisista koostuvan tiimin sekä erinomaisen perehdytyksen avulla.

Teemme töitä toisistamme välittäen ja henkilöstömme hyvinvointi on meille tärkeää. Satsaamme erilaisiin etuihin ja kattaviin palveluihin, jotka tukevat hyvinvointiasi kokonaisvaltaisesti. Arvostamme vapaa-aikaasi ja esimerkiksi joustava työaika mahdollistaa työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. 

Lisätiedot & hakeminen

Haluatko kuulla lisää tästä tehtävästä, Senopista työnantajana tai työyhteisöstä? Soita rohkeasti ja kysy lisää Jarno Maliselta, puh. 0405705543 / jarno.malinen@senop.fi 
Jarno on tavoitettavissa 19.2. klo 14–16 ja 22.2. klo 9–11.

Kuulisimme mielellämme sinusta lisää hakemuksen merkeissä! Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen 3.3.2024 mennessä osoitteessa https://senop.fi/company/careers/

Huomioithan, että Senopissa työsuhteen edellytyksenä on viranomaisen antama hyväksytty turvallisuusselvitys. Lisäksi valitulle henkilölle tehdään huumausainetesti ennen työsuhteen alkamista.

Senop on luotettu suomalainen puolustus- ja turvallisuusalan korkealaatuisten pimeänäköratkaisujen ja vaativien järjestelmäintegraatiopalvelujen tuottaja sekä turvallisen viranomais- ja ammattilaisviestinnän asiantuntija. Senopin missiona on olla asiakkailleen luotettava tilannetietoisuuden ja vaikuttamisen mahdollistaja kaikissa olosuhteissa. 

Senop tarjoaa vaativaan käyttöympäristöön suunniteltuja ja korkean suorituskyvyn omaavia pimeänäkölaitteita, optroniikkaa ja tietoturvallisia viestintäratkaisuja sekä vaativia järjestelmäintegrointipalveluja puolustus- ja turvallisuusalan toimijoille sekä kriittisen infrastruktuurin organisaatioille. 

Millog-yhtiöihin ja Patria-konserniin kuuluva Senop toimii neljällä paikkakunnalla ja työllistää yli 100 asiantuntijaa. 

Teemme näkymättömästä näkyvää.

Osaamisalue: