etätyöskentely ulkomaiselle työnantajalle

Etätyöskentely ulkomaiselle työnantajalle kiinnostaa yhä useampaa suomalaista – katso TOP 10 maat

Ramona Westersund Decoding Global Talent, Kansainväliset osaajat, Rekrytointi, Tutkimukset

Decoding Global Talent 2021 – tutkimuksen mukaan etätyöskentely ulkomaiselle työnantajalle kiinnostaa enemmän kuin muutto töiden perässä ulkomaille. Suomalaiset osaajat ovat valmiimpia työskentelemään ulkomaisille yrityksille etänä Suomesta käsin ja Suomi onkin kyselyssä kehittyneiden länsimaiden kärkisijoilla. Jopa 67 % suomalaisista olisivat halukkaita työskentelemään etätyönantajan palveluksessa. Sama luku on maailmalla 57 %, joten suomalaiset ovat keskiarvoa huomattavasti myönteisempiä etätyöskentelyyn.

Etätyöskentely ulkomaiselle työnantajalle mahdollistaa kansainvälisen uran ilman muuttoa ulkomaille

Korona-aika on selvästi muuttanut suhtautumista etätyöskentelyyn ja tämä näkyy myös tutkimuksen tuloksissa. Monelle on vaikea kuvitella, että virustilanteen normalisoiduttua palattaisiin normaaliin toimistoelämään, vaan etätyöskentely yleistyy jatkossakin. Toki monet odottavat innolla sitä, että pääsee taas näkemään työkavereitaan livenä, mutta jatkossa varmasti monella osa viikosta kuluu kotitoimistolla. Etätyöskentely mahdollistaa myös sen, että työntekijä voi olla ulkomaisessa yrityksessä töissä ja luoda kansainvälistä uraa ilman, että se vaatii muuttoa uuteen maahan.

– Ehkä korona-aikana moni on huomannut suomalaisen yhteiskunnan edut ja etätyön mahdollisuudet. Jos päivät kuluvat kotitoimistolla, ei ole väliä, onko työpaikalle matkaa kymmenen vai kymmenentuhatta kilometriä, sanoo tutkimuksen toteuttaneen konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin (BCG) osakas Tapio Schrey.

Tutkimus listasi 10 maata, joissa toimiviin yrityksiin suomalaiset osaajat mielellään työllistyisivät:

  1. Ruotsi
  2. Saksa
  3. Yhdysvallat
  4. Iso-Britannia
  5. Norja
  6. Viro
  7. Tanska
  8. Espanja
  9. Australia
  10. Kanada

Etätyöskentely avaa työnantajille mahdollisuuden laajentaa talent pooliaan

Etätyöskentelyn yleistyminen avaa työnantajille kasvavia mahdollisuuksia oikean osaamisen etsimiseen oman kotimaan ulkopuolelta. Työnantajat voivat laajentaa talent pooliaan ja samalla edistää yrityksen monimuotoisuutta kansainvälisen etätyövoiman avulla. Suomi on edelleen yksi maailman houkuttelevimmista maista kansainväliselle työvoimalle.

Nämä 10 maata pitävät Suomea kärkivalintana etätyönantajia etsiessään:

  1. Viro
  2. Venäjä
  3. Kosovo
  4. Liettua
  5. Turkki
  6. Ruotsi
  7. Nigeria
  8. Albania
  9. Intia
  10. Thaimaa

Lue myös:


Decoding Global Talent 2021 -kyselytutkimukseen vastasi 209 000 vastaajaa 190:ssa eri maassa. Suomalaisia vastaajia tutkimuksessa oli 543. Tutkimuksen toteutti konsulttiyhtiö Boston Consulting Group (BCG) ja The Network -digirekrytointiverkosto. Suomessa vastaukset keräsi Laura, joka on yksinoikeudella The Networkin edustaja Suomessa.

Kaipaatko apua kansainvälisen työvoiman tavoitteluun?

Yhteistyössä The Networkin kanssa Lauran asiantuntijoilla on mahdollisuus pureutua pintaa syvemmälle tutkimustuloksiin ja selvittää mistä maista juuri teidän yrityksenne tavoittaa tietyn alan osaajia, jotka ovat kiinnostuneita muuttamaan tai työskentelemään etänä Suomessa tai muussa tarvemaassa.

Ota meihin yhteyttä

 

Tutustu tarkemmin Decoding Global Talent -tutkimukseen ja lataa uusimman tutkimuksen raportit itsellesi!