Yövalvoja (Vuorelan koulukoti), kesäsijaisuus
- Sijainti Vihti
Julkaistu 16.04.2026, 12:28 - Haku päättyy 04.05.2026, 16:15
Yövalvoja (Vuorelan koulukoti), kesäsijaisuus
Kaipaatko uusia haasteita? Oletko sujut suurien tunteiden kanssa? Valtion koulukodissa olet kanssakulkija lapselle, jota elämä ei ole kohdellut hyvin.
Meidän erityisessä työssämme ketään ei jätetä yksin. Lähtökohtana on, että lapsi
perheineen on vahvasti ja tasavertaisesti mukana oman elämänsä suunnittelussa. Vakavasti oireilevien lasten käytöksen taustalla on syitä, jotka otetaan huomioon lapsen hoidossa ja opetuksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten ja eri toimijoiden kanssa sekä osallistumme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Työ on vaativaa, mutta vaikeistakin tilanteista selvitään yhdessä.
Valtion koulukodit on vaativan sijaishuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetuksen valtakunnallinen palveluntuottaja. Valtion koulukotien toiminnasta on säädetty laissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä (1379/2010). THL sekä opetushallitus vastaavat koulukotitoiminnan ja koulukodeissa järjestettävän opetuksen tulosohjauksesta.
Etsimme joukkoomme nyt soveltuvan korkeakoulututkinnon omaavia yövalvojia kesäsijaisuuksiin. Sopivia tutkintoja ovat esimerkiksi sosionomi (AMK), sairaanhoitaja ja yhteisöpedagogi.
Yövalvoja vastaa lasten ja yhteisön turvallisuudesta ilta- ja yöaikaan. Yövalvojan tehtävä on luoda vakauttavaa ilmapiiriä toimimalla sovittujen sääntöjen mukaisesti ennaltaehkäisten väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteiden syntymistä. Hän huolehtii tarvittaessa kriittisten tilanteiden hoitamisesta ja lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden tekemisestä. Työ sisältää kodinhoidollisia tehtäviä.
vastaava ohjaaja
0295244760
minna.sihvo@valtionkoulukodit.fi
Mari Rodas
vastaava ohjaaja
0295244730
mari.rodas@valtionkoulukodit.fi
Valtion koulukodit
Valtion koulukodit ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisia lastensuojeluyksikköjä, jotka tuottavat erikoistuneen lastensuojelun ja erityisopetuksen palveluita. Vuorelan koulukoti toimii Vihdissä.
