Valtion koulukodit

Valvoja (Sairilan koulukoti)

  • Sijainti Mikkeli
  • Julkaistu 18.05.2026, 11:07
  • Haku päättyy 03.06.2026, 16:15
  • 03.06.2026, 16:15

Valvoja (Sairilan koulukoti)

Meidän erityisessä työssämme ketään ei jätetä yksin. Lähtökohtana on, että lapsi
perheineen on vahvasti ja tasavertaisesti mukana oman elämänsä suunnittelussa. Vakavasti oireilevien lasten käytöksen taustalla on syitä, jotka otetaan huomioon lapsen hoidossa ja opetuksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten ja eri toimijoiden kanssa sekä osallistumme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Työ on vaativaa, mutta vaikeistakin tilanteista selvitään yhdessä.

Valtion koulukodit on vaativan sijaishuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetuksen valtakunnallinen palveluntuottaja. Valtion koulukotien toiminnasta on säädetty laissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä (1379/2010). THL sekä opetushallitus vastaavat koulukotitoiminnan ja koulukodeissa järjestettävän opetuksen tulosohjauksesta.

Panostamme lisäkouluttautumiseen, sillä haluamme antaa sinulle parhaat mahdolliset eväät tehdä tätä tärkeää työtä!

Yövalvoja vastaa lasten ja yhteisön turvallisuudesta ilta- ja yöaikaan. Yövalvojan tehtävä on luoda vakauttavaa ilmapiiriä toimimalla sovittujen sääntöjen mukaisesti ennaltaehkäisten väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteiden syntymistä. Hän huolehtii tarvittaessa kriittisten tilanteiden hoitamisesta ja lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden tekemisestä. Työ sisältää kodinhoidollisia tehtäviä.

Työsuhde:Virkasuhde
Palkka:Muu Palkka on 2537,31€ ilman vuorotyölisiä.
Työskentelyaika:Jaksotyö
Paikkoja:2
Hakuohjeet:Lisätietoa antaa:
Jani Jämsä, vastaava ohjaaja
jani.jamsa@valtionkoulukodit.fi
029 5244420
Lähde: Työmarkkinatori

Osaamisalue:

Valtion koulukodit

Valtion koulukodit ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisia lastensuojeluyksikköjä, jotka tuottavat erikoistuneen lastensuojelun ja erityisopetuksen palveluita. Sairilan koulukoti toimii Mikkelissä.