Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Monitoimitalo Riimin päiväkoti
- Sijainti Turku
Julkaistu 12.08.2024, 9:13 - Suljettu 16.09.2024, 15:00
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Monitoimitalo Riimin päiväkoti
Riimi on uusi monitoimitalo Runosmäen sydämessä (Stoltinkatu 9) , hyvien kulkuyhteyksien ja monipuolisen oppimis- ja liikkumisympäristön keskellä. Päiväkoti on suurin toimija monitoimitalossa ja jakaa monitoimitalon tilat seurakunnan, nuorisopalvelun, perhekeskuksen sekä kirjaston kanssa. Talon suuri liikuntasali on varhaiskasvatuksen käytössä koko päiväkotipäivän ajan.
Henkilöstö on suurelta osalta toisilleen jo tuttuja, olemme rakennusvaiheen aikana määritelleet yhteistä toimintakulttuuria siirrettäväksi uusiin tiloihin. Rakenteet yhteiseen suunnitteluun, palaverikäytänteisiin sekä toimiviin sak-aikajärjestelyihin ovat saaneet henkilöstöltä kiitosta. Innostunut työyhteisö toivoo kaltaistaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan laadukasta varhaiskasvatusta ihan jokaiselle pienelle päiväkotilaiselle. Mitoitusten mukaisen henkilöstöresurssin lisäksi päiväkodissamme on kaksi kieli- ja kulttuuriasioihin keskittyvää varhaiskasvatuksen opettajaa.
Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 § mukaan;
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on:
1) kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai
2) kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).
Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.
Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
– monipuolisia koulutuksia
– Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
– Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
– polkupyöräedun
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
päiväkodin varajohtaja Julia Kerola p. 050 396 7158
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.
Turun kaupunki
Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.
Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.
Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.
Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.
Turun kaupunki on savuton työpaikka.