Ei ilmoituksia tällä hetkellä.
Avoimet työpaikat LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa
LähiTapiola-ryhmä on keskinäiseen yhtiömuotoon perustuva, asiakkaidensa omistama yhtiöryhmä. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Olemme myös yritysten riskienhallinnan ja henkilöstön työhyvinvoinnin ammattilainen. LähiTapiola on uudistumismatkalla perinteisestä vakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi. Elämänturva merkitsee asiakkaillemme kokonaisvaltaista ja ennakoivaa palvelua terveyden, turvallisuuden ja talouden alueilla.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimialue kattaa koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan. Alueella on yhteensä 18 kuntaa ja maakunta-keskus on Seinäjoki. Alueellamme asuu noin 190.000 asukasta ja palvelemme henkilö-, yritys- ja maatila-asiakkaita. Alueyhtiössämme työskentelee n. 120 elämänturvan ammattilaista. Asiakaspalvelutoimistoja yhtiöllä on maakunnassa 17.