Suomalaisen työn toteuttama Nollatilanne-tutkimus nostaa esille mielenkiintoisen ristiriidan nuorten työnhausta: yrityspäättäjät suhtautuvat nuorten osaajien palkkaamiseen myönteisesti, mutta se ei heijastu nuorten omiin kokemuksiin työnhausta.
Tutkimuksen tulokset ovat osa Nollatilanne-kampanjaa. Ajankohtainen kampanja kannustaa työnantajia tarjoamaan töitä nuorille, joilla ei ole vielä työkokemusta.
Tutkimukseen osallistuneet nuoret kertovat, että motivaatiota ja tahtoa löytyy, vaikka ensimmäinen työpaikka on usein kiven alla. Nuoret hakevat ensimmäistä työpaikkaa ilman aikaisempaa kokemusta työelämästä, missä kokemusta taas arvostetaan. Yksi tutkimukseen osallistunut lukiolainen kuvaa tilannetta osuvasti näin: ”tuntuu kuin olisi pitänyt aloittaa nuorempana ja että olisi pitänyt yrittää saada koko ajan kaikkialta kokemusta.”
Mitä laittaa ”nollatilanteessa” CV:seen? Miten saada se ensimmäinen työpaikka ja jalka oven väliin?
Löydä ensimmäinen työpaikka näillä vinkeillä
1. Tee osaamispohjainen CV
Ajatteletko, että CV:n ainoa tarkoitus on listata jo kertynyt työkokemus? Päivitä CV:si osaamispohjaiseksi. Osaamispohjainen CV painottaa hakijan taitoja ja osaamista työkokemuksen tai titteleiden sijaan. Taitoja ja motivaatiota korostava CV sopii erityisen hyvin nuorille, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta. Osaamispohjainen CV auttaa työnhaussa myös vastavalmistuneita, jotka etsivät ensimmäistä oman alan työpaikkaa.
CV:n ei tarvitse olla täyteen ahdettu, jotta se on vaikuttava. Mitä osaamispohjaiseen CV:seen merkitään?
Kerro itsestäsi osaamisen kautta. Mitä osaat koulun tai harrastusten kautta, vaikka sinulla ei ole siitä varsinaista työkokemusta? Käytä sopivia avainsanoja kuten tiimipelaaja, innokas oppimaan uutta, ongelmanratkaisija, monipuolinen kielitaito, etätyö, hyvät organisointitaidot. Avainsanoja käyttämällä rekrytoijat ja heidän käyttämät sovellukset löytävät sinut paremmin.
Hyödynnä osaamispohjaisessa CV:ssä visuaalisuutta Canvan tai muiden ilmaisten työkalujen avulla. Mieti, mitä ohjelmistoja käytät koulussa tai vapaa-ajalla. Esimerkiksi tekoälyä ja erilaisia yhteistyöalustoja käytetään myös monessa työpaikassa. Lisää CV:seen aina yhteystietosi, koulutuksesi ja kielitaitosi.
Muista, että sinulla voi olla monta CV:tä. Yksi voi olla perinteinen, yksi osaamispohjainen ja yksi vaikka PowerPoint-esitys. Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa tehdä CV. Lisää työhakemukseen kuitenkin aina yksi CV kerrallaan.
2. Hanki ensimmäinen työpaikka videohakemuksella
Videohakemus on tehokas keino erottautua joukosta ja tuoda motivaatiotasi esille nuorena työnhakijana. Työhakemuksia läpi käyvä henkilö saa usein satoja työhakemuksia, joiden läpikäyminen vie aikaa. Läheskään kaikki eivät lähetä hakemusvideota, vaikka siihen olisi annettu mahdollisuus. Lyhyt videohakemus välittää hakijasta tietoa nopeasti ja persoonallisesti verrattuna tavalliseen hakemuskirjeeseen.
Hakemusvideon voi tehdä myös etukäteen. Sen ei tarvitse olla tiettyä työpaikkaa varten. Esittele videolla itsesi ja kerro, miksi olisit hyvä työntekijä. Pidä videon pituus lyhyenä. Videon voi lisätä linkkinä esimerkiksi Laura Osaajaprofiiliin.
3. Tee hissipuhe
Työnhaussa hissipuheella tarkoitetaan paria lausetta, joka sanoittavat ytimekkäästi kokemustasi ja osaamistasi. Jos näet hakemuslomakkeessa kohdan Kerro lyhyesti itsestäsi ja osaamisestasi, sitä ei kannata jättää tyhjäksi. Lisää ”hissipuhe” ja osaamiseesi perustuvia avainsanoja tähän kohtaan.
Rekrytoijat saavat tällä hetkellä todella paljon hakemuksia, eivätkä he välttämättä avaa hakemuskirjettä tai edes tekemääsi videohakemusta. Lyhyt ja ytimekäs saateteksti voi herättää rekrytoijan mielenkiinnon, jolloin hän tutustuu hakemukseesi tarkemmin. Voit käyttää hissipuhettasi myös osaamispohjaisen CV:n alussa tai hakemusvideon pohjana.
Valmiiksi mietitty tiivistys omasta osaamisesta auttaa myös rentoutumaan työhaastattelussa, jos tuntuu siltä, että jäädyt kysymysten edessä etkä tiedä mistä aloittaa.
4. Soita työnantajalle
Tiesitkö, että tulostetun CV:n vastaanottaminen ei välttämättä vastaa GDPR:n eli EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen asettamia vaatimuksia? CV sisältää henkilötietoja ja siksi sen käsittelyssä on otettava huomioon tietosuoja. ”Mene paikan päälle ja anna CV:si” on siis vanhentunut neuvo, sillä etenkin monet isot työnantajat eivät enää vastaanota ollenkaan tulostettuja työhakemuksia.
Paikan päälle menemisen sijaan soittaminen tai soittopyynnön jättäminen on hyvä tapa tehdä myönteinen vaikutus mahdolliseen tulevaan työnantajaan. Esittele puhelun alussa itsesi ja kysy, oletko soittanut oikealle henkilölle tai taholle, joka vastaa uuden henkilöstön palkkaamisesta. Kerro tilanteesi mukaan, minkälaisista työmahdollisuuksista olet kiinnostunut. Kysy, onko yrityksessä tällä hetkellä tiedossa avoimia työpaikkoja tai milloin uusia työpaikkoja tulee hakuun. Varmista myös oikea hakukanava yrityksen työpaikkojen hakemiseen.
Jos näet työpaikkailmoituksessa soittoajan, voit myös hyödyntää sitä. Älä kuitenkaan soita turhaan, vaan ota jo etukäteen selvää esimerkiksi yrityksestä ja sen toimialasta. Kysy soittoajan puitteissa tarkemmin tehtävään liittyvistä asioista ja esimerkiksi muista mahdollisista työpaikoista tulevaisuudessa.
5. Ensimmäinen työpaikka voi löytyä mistä vain
Ensimmäinen työpaikka on usein kesätyö, mutta se voi löytyä oikeastaan mistä ja milloin vain. Aloita kysymältä kavereiltasi, mistä he ovat saaneet työpaikan ja käytä somea apuna.
Miksi jotkut yritykset hakevat kesätyöntekijöitä jo tammikuussa ja jotkut vasta keskellä kesää? Yritysten rekrytointitarpeet ovat yksilöllisiä ja riippuvat esimerkiksi markkinatilanteesta. Työntekijöitä saatetaan tarvita nopeastikin suunnitelmien muuttuessa. Katso vielä kerran, josko läheltäsi löytyisi uusia työpaikkoja, vaikka olisit jo melkein luovuttanut asian suhteen. Yritys on voinut saada suuren tilauksen tai ravintolan remontti on valmistunut myöhässä – yleisiä tilanteita, jolloin työntekijöitä tarvitaan heti. Avoimet työpaikat tulevat perinteisesti hakuun työpaikkasivustoille, ja niihin kannattaa hakea niin pian kuin mahdollista, vaikka hakuaikaa olisi viikkoja jäljellä. Löydät uusia avoimia työpaikkoja joka päivä osoitteesta Laura.fi.
Kunnat ja kaupungit tarjoavat kesätyöpaikkoja nuorille, joihin haetaan useimmiten keväällä. Kuntien ja kaupunkien kautta voi myös saada kesäseteleitä, jotka korvaavat työnantajalle osan palkastasi. Sinun tulee itse hakea kesäseteliä. Hakuajat vaihtelevat paikkakuntasi mukaan, mutta kesäseteliä voi hakea vielä kesällä. Esimerkiksi Vantaalla kesäseteliä voi hakea 31.8. asti. Kesätyöseteleitä on yleensä rajattu määrä, joten niitä ei välttämättä riitä kaikille.
Kunnat ja kaupungit tarjoavat myös muita mahdollisuuksia nuorille. Selaa paikkakuntasi nettisivuja ja somea, ja pidä mielessä että sisältö ei aina ole nuoria puhuttelevaa, mutta se ei tarkoita, että apua ei ole tarjolla. Se vain saattaa olla hassusti muotoiltu, tai sijaita jossain missä itse et tulisi käyneeksi. Kysy kavereittesi ja tuttaviesi vanhemmilta työpaikkojen lisäksi neuvoja, mistä lähteä liikkeelle.
Hyödynnä oppilaitoksesi palvelut, tapahtumat ja tempaukset kuten messuvierailut ja urapäivät. Suomen Lukiolaisten Liitto on kerännyt kattavat ohjeet siihen, miten voit vaikuttaa lukiossasi työelämään liittyviin teemoihin.
6. Kerrytä tietämystä työelämästä osallistumalla etäTET:iin
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT järjestää vuosittain maailman suurimman etäTET:in. Suositun etäTET:in vahvuutena on sen monipuolisuus ja saavutettavuus. Ohjelma sisältää eri aloihin tutustumista ja etäyhteyden ansiosta osallistuminen on mahdollista ympäri Suomea. EtäTET:iin voivat osallistua myös lukiolaiset ja ammattia opiskelevat. Tutustu viikon ohjelmaan NYT:in sivuilla ja lue ohjeet, miten ottaa yhteyttä koulusi opoon tai opettajaan ilmoittautumista varten.
7. Tutustu ammattiliittojen palveluihin
Opiskeletko jotain tiettyä alaa? Ammattiliittoon voi liittyä jo opiskelijana, vaikka sinulla ei ole aikaisempaa työkokemusta. Myös alle 18-vuotiaat voivat liittyä jäseneksi. Sinun ei tarvitse myöskään olla opintojesi loppusuoralla. Jäseneksi voi liittyä jo ensimmäisellä opiskeluviikolla. Opiskelijajäsenyyden hinta on alhaisempi ja jäsenyys sisältää esimerkiksi vakuutuksia ja juristin palveluita. Ammattiliitot tarjoavat erilaisia uraan liittyviä tapahtumia ja palveluita, kuten ilmaisia koulutuksia ja uraohjausta. Liitot julkaisevat myös työpaikkoja sivuillaan. Etkö ole varma, mihin olet opintojen jälkeen suuntautumassa? Voit kuulua moneen eri ammattiliittoon samaan aikaan. Lisätietoa ja tukea oman liiton valintaan saat Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön sivuilta.
8. Työllisyyspalvelut ja työnhakijaksi ilmoittautuminen
Oletko täyttämässä pian 18 tai oletko tällä hetkellä yli 17-vuotias, joka on valmistunut ammattiin? Jos sinulla ei ole koulu- tai työpaikkaa, ilmoittaudu työnhakijaksi alueesi työllisyyspalveluissa. Saat niiden kautta apua työnhakuun ja työelämään astumiseen. Iästä ja tilanteestasi riippuen sinua koskevat erilaiset velvoitteet, joten on tärkeää ottaa asioista selvää ajoissa. Tutustu lisää Työmarkkinatorin ja Kelan sivuilla.
9. Ota yhteyttä alueesi Ohjaamoon
Ohjaamo on oikea paikka, jos tuntuu siltä, että tarvitset tukea, mutta et tiedä mistä aloittaa. Ohjaamo auttaa esimerkiksi, jos et ole varma, miten sinun tulee toimia työttömyyteen liittyvien etuuksien kanssa. Ohjaamo on tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille ja sen palvelut ovat maksuttomia.
Voit ottaa Ohjaamoon yhteyttä kaikissa tilanteissa, eli työnhakusi ei tarvitse olla pitkittynyttä. Ohjaamo neuvoo myös opiskeluun ja itsenäistymiseen liittyvissä asioissa.
10. Osallistu yhdistystoimintaan
”Suomi on yhdistysten luvattu maa.” Oletko joskus kuullut tämän sanonnan? Vapaaehtoistyöt ja talkootyöt ovat ehkä sinulle jo tuttuja tapahtumista, festareista ja harrastuksista, mutta niitä voi tehdä myös erilaisissa yhdistyksissä. Myös kesätyöseteliä voi käyttää yhdistyksessä työskentelemiseen.
Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Suomessa on yli 108 000 rekisteröityä yhdistystä. Niistä puuttuu tekijöitä, sillä yleensä yhdistysten jäsenet alkavat jo olemaan iäkkäitä. Paras tietolähde yritysten toimintaan saattaakin olla isovanhempasi. Kysy heiltä tai muilta vanhemmilta sukulaisiltasi, minkälaisia yhdistyksiä alueeltasi löytyy ja miten voisit olla avuksi.
Yhdistystoiminta on yksi keino verkostoitua. Useisiin yhdistyksiin voi liittyä nuoriso- tai juniorijäseneksi alle 18-vuotiaana. Yhdistykset ovat oiva tapa saada kokemusta erilaisista tehtävistä ja nähdä konkreettisesti, miten organisaatiot toimivat paikallisesti ja maanlaajuisesti.
11. Luo ensimmäinen työpaikka itse
Oletko yrittäjähenkinen? Ensimmäinen työpaikka voi olla myös itselle työskenteleminen. Tietoa yrittäjyydestä ja sen aloittamisesta löytyy esimerkiksi Uusyrittäjyyskeskusen ja NYT:in sivuilta. Älä kuitenkaan lannistu, jos sinulla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta tai esikuvia yrittämiseen. Voit lisätä kiinnostuksesi oman yrityksen perustamiseen tulevaisuudessa työhakemukseen tai CV:seen. Jos työnantajalla on taustaa yrittäjyydestä, jo pelkkä motivaation osoittaminen tai esimerkki siitä, minkälaisen yrityksen haluaisit perustaa viestii aitoa kiinnostusta alaa ja yrittäjyyttä kohtaan.
Toivottavasti näistä vinkeistä on ollut sinulle apua. Valmis hakemaan töitä? Katso avoimet työpaikat Laura.fi:stä!
Artikkelin kuva: Polina Tankilevitch / Pexels
Tutustu myös näihin artikkeleihin, joista löydät lisää vinkkejä työnhakuun ja ammatinvalintaan:
























