Perhevapailta siirtyminen takaisin työelämään on jännittävää aikaa. Silloin alanvaihto saattaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Perhevapaiden aikana elämä on pyörinyt uuden pienen tulokkaan ympärillä, mutta monille se on myös hetki, jolloin omaa uraansa on ollut aikaa pohtia ja tarkastella uusin silmin. Etenkin pidemmän tauon jälkeen aiempi työ saattaa tuntua kaukaiselta ajatukselta, eikä siihen enää halua palata. Omat kiinnostuksen kohteet ja arvot ovat …
Kuinka tunnistan omat vahvuudet töitä hakiessa?
Kuinka tunnistan omat vahvuudet? Miten tuon ne esille? Työnhaussa tunne omista heikkouksista nousee usein pintaan. Tässä artikkelissa saat ajatuksia ja vinkkejä omien kykyjen tunnistamisen tärkeydestä, vaikeudesta ja toivottavasti lopulta helppoudesta. Kokeillaan aluksi pientä mielikuvaharjoitusta, jonka avulla mieli kirkastuu. Sovitaan, että sinulla on 20 sekuntia aikaa nimetä kolme omaa vahvuuttasi. Aika alkaa nyt. 5..10..15.. No, oliko helppoa? Omat vahvuudet tulevat suusta …
Mietityttääkö työpaikan vaihtaminen? Nämä 7 syytä kertovat sinulle, kun työpaikkaa on aika vaihtaa
Työpaikan vaihtaminen voi olla yksi elämän vaikeimmista päätöksistä. Vaikka se olisi vaikeaa, se voi olla myös parasta, mitä työurallesi on koskaan tapahtunut. Töissä vietetään usein valtaosa valveillaoloajasta. Jos työn kanssa on ongelmia, se heijastuu myös muuhun elämään. Listasimme seitsemän syytä, milloin kannattaa harkita työpaikan vaihtoa. 7 syytä, milloin työpaikan vaihtaminen kannattaa 1. Kannattaako työpaikan vaihtaminen, jos töissä on tylsää? Liika …
Toni Nieminen työskentelee sisulla
Toni Nieminen, jonka matka mäkihypyn olympiavoittajaksi ja myöhemmin yrittäjäksi on sisältänyt värikkäitä vaiheita, kertoo, miten myönteinen asenne on vienyt häntä työurallaan eteenpäin. ”Minullehan suurin intohimoni on ollut mäkihyppy ja niin pitkään kuin muistan, halusin nousta siinä maailman huipulle. Niinpä jo pikkupoikana aloin tekemään töitä tuon unelman eteen. Kova työnteko ja lahjakkuuteni palkittiinkin nopeasti. Jo 16-vuotiaana poikasena nousin mukaan maajoukkueeseen ja …
Miten irtisanominen pitäisi käsitellä?
Lopputilin saaminen ja irtisanotuksi tuleminen eivät ole niitä helpoimpia kokemuksia elämässä. Usein tämä ratkaisu tulee omasta mielestä kohdalle täysin epäoikeudenmukaisesti, mikä ei lainkaan helpota tilannetta. Irtisanotuksi tulemiseen liittyvä tunnekuohu johtaa usein siihen, että ihminen heittäytyy harkitsemattomaksi ja kävelee ulos mielenosoituksellisesti ovet paukkuen. Tällaista käytöstä pitäisi välttää. Miten irtisanominen siis tulisi käsitellä? Suomi on tunnetusti pieni maa. Moni on lähtenyt ovet …
Miten liikeidea muutetaan bisnekseksi?
Ideoita on maailmassa lukemattomia, ja osa niistä on jopa hyviä ja toteuttamiskelpoisia. Useimmiten toimivakin liikeidea jää kuitenkin ajatuksen asteelle ja mahdolliset voitot ja tulokset siis hyödyntämättä. Mikä neuvoksi? Leslie Godwin elättää itsensä konsultoimalla uusia yrittäjiä yritystoiminnan lähtökuopissa. Goldwinin kehittämät kuusi kultaista neuvoa olisi hyvä omaksua jo ennen liikeidean varsinaista toimeenpanoa. Myös pitkään pystyssä ollut yritys hyötyy Goldwinin neuvoista. Selvitä, onko …
Uusi ura yli 50-vuotiaana
Moni suomalainen tyytyy siihen, mitä hänellä on. Jos on hyväpalkkainen työ, siitä pidetään kiinni, vaikka työssä ei viihtyisikään. Kokonaan uusi ura tuntuisi liian radikaalilta. Lohjalainen Jaana Sundström toimi monta vuotta samoin, kunnes teki yhden elämänsä rohkeimmista päätöksistä. Hän jätti hyväpalkkaisen työnsä ja seurasi intohimoaan. Jaana Sundström opiskeli laborantiksi ammattikoulussa, mutta valmistuttuaan hän valitsi toimistohommat kotiseudun tutussa paperitehtaassa oman alan töiden …






























