Rakennusalalla toimivan Perustavan henkilöstömäärä on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana kahdestasadasta yli 400 työntekijään. Perustava on rakentanut tulevien vuosien henkilöstösuunnitelman, joka ulottuu aina vuoteen 2025. Tavoitteena on, että henkilöstömäärä jatkaa huimaa kasvuaan. Jotta tähän kasvutavoitteeseen päästään, tulee työnantajakuvaan satsata toden teolla. Perustavan henkilöstöpäällikkö Veikko Nissilä vieraili puhumassa Digirekrytoinnin Laura -päivässämme 2022 ja esityksessään Veikko kertoi, että työnantajakuvan rakentaminen pohjautuu Perustavalla …
Rekrytointi-ilmoituksen kliseet, joita jokaisen työnantajan tulisi vältellä
Rekrytointi-ilmoituksissa näkyy usein korulauseita, joista ei oikeastaan jää työnhakijalle eli potentiaaliselle tulevalle työntekijälle juuri mitään käteen. Kokosimme tähän artikkeliin rekrytointi-ilmoituksen kliseet, joita jokaisen työnantajan tulisi välttää. Työpaikkailmoituksissa toistuvat ne samat rekrytointi-ilmoituksen kliseet kuin kaikilla muillakin: ”Rento meininki, kivat työkaverit, mahdollisuus kehittyä ja työehtosopimuksen mukainen palkka”. Ne eivät kerro, millaista olisi oikeasti olla työntekijä osana työyhteisöä tai mitkä ovat niitä erottavia …
Webinaari: Rakenna myönteistä työnantajakuvaa rekrytoinneissa
Myönteistä työnantajakuvaa voi rakentaa rekrytoinneissa monella tavalla. Työnantajakuvan muodostumiseen vaikuttavat esimerkiksi kokemukset, tiedot, asenteet, arvot, organisaation viestintä, rekrytointi-ilmoitusten sisältö ja visuaalisuus, hakijaviestintä, hakijakokemus jne. Järjestimme tiistaina 14.12.2021 webinaarin, jossa avaamme, miten Laura.fi ja Laura Rekrytointijärjestelmä auttavat sinua positiivisen työnantajakuvan rakentamisessa. Webinaarissa tuotepäällikkömme vastaavat muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Millainen on organisaatiosi työnantajakuva? Kenen vastuulla sen kehittäminen on? Millä resursseilla? Mistä lähteä …


























