Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 ammattilaisten näkökulmasta

Ramona Westersund Tutkimukset, Universumin osaajatutkimus

Työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen keskittyneen Universum Finlandin vuoden 2021 ammattilaistutkimuksen* mukaan tärkeimmät ja houkuttelevimmat työnantajan ominaisuudet liittyvät työn arjen sujuvuuteen, sen joustavuuteen, työsuhteen vakauteen, ja työntekijöiden kunnioittamiseen sekä kehittymisen tukemiseen. Lähes 10 000 vastaajaa useilta eri aloilta, ja keskimäärin 8 vuoden työkokemuksella, kertoivat tutkimuksessa työelämämieltymyksistään ja työelämästä. Lisäksi selvitettiin Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 ammattilaisten näkökulmasta. Katso Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 …

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 opiskelijoille

Ramona Westersund Tutkimukset, Universumin osaajatutkimus

Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy ilmi, että koronapandemia on vaikuttanut siihen, mitä opiskelijat tulevaisuuden työnantajaltaan haluavat. Monipuoliset työtehtävät olivat edelleen tärkein työnantajan ominaisuus, mutta kestävä kehitys ja työn arkeen liittyvät ominaisuudet nousivat entistä korkeampaan asemaan. Lisäksi selvitettiin Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 opiskelijoiden näkökulmasta.   Yli 14 000 korkeakouluopiskelijaa kertoivat, mitkä ovat Suomen ihanteellisimmat …

hyvä työpaikka

Millainen on hyvä työpaikka? 4 merkkiä, joiden avulla selvität oletko oikeassa työpaikassa

Vieraskynä Työelämä, Urakehitys

Hyvä työpaikka on epämääräinen käsite vai onko sittenkään? Jos työpaikkasi on sinulle pelkkä työ eikä elämän tarkoitus, miten pystyt arvioimaan, onko työpaikkasi hyvä vai kannattaisiko etsiä parempi? Listasimme sinulle neljä merkkiä, joiden avulla voit selvittää oletko oikeassa työpaikassa. 4 merkkiä, joiden avulla selvität oletko oikeassa työpaikassa Mahdollisuus edetä Yhden tunnetuimmista motivaatioteorioista esitti amerikkalainen psykologi Frederick Herzberg. Hänen mukaansa tärkeimmät motivaatiotekijät …

Ihanteellisimmat työnantajat 2020 ammattilaisten näkökulmasta

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2020 ammattilaisten näkökulmasta

Ramona Westersund Tutkimukset, Universumin osaajatutkimus

Työnantajakuvaan keskittyneen tutkimus -ja konsultointiyhtiö Universumin toteuttamasta ammattilaistutkimuksesta* käy ilmi, että unelmatyönantajan ominaisuudet keskittyvät tällä hetkellä hyvän palkan, monipuolisten työtehtävien, ja joustavien työolosuhteiden ympärille. Tutkimuksessa selvitettiin myös vastaajien ihanteellisimmat työnantajat. Yli 7 000 suomalaista ammattilaista kertoivat näkemyksiään, mitkä ovat Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2020 Kaupallisen alan ammattilaisten ihannetyönantajien kärjessä oli Finnair, toisena pysyi viime vuoden tapaan Marimekko ja kolmanneksi nousi Google. Alan …

etätyö

Etätyö: työnteon tulevaisuus?

Ramona Westersund Rekrytointi, Työyhteisön kehittäminen

Kaiken kokoiset yritykset kamppailevat parhaillaan selvitäkseen COVID-19-pandemiasta ja yhä useampi on pyytänyt työntekijöitään työskentelemään etänä pitääkseen kaikki turvassa, mutta samalla liiketoiminnan pyörät edelleen pyörimässä. Kun virus on vihdoin hallinnassa, kaikkien mielessä on seuraava kysymys: palaako työnteko normaaliksi vai syntyykö uusi normaali? Onko etätyö työnteon tulevaisuus? Etätyön historia Kotoa tai etänä työskentelemisessä ei ole mitään uutta: konsepti alkoi nousta 1970-luvulla ja …

Universum: Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2020

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2020

Ramona Westersund Yleinen

Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden ihanteellinen ensimmäinen työpaikka on varsinkin kaupallisten alojen osalta kansainvälinen yritys, mutta pääosa haluaisi silti työskennellä alle 250 hengen työnantajalle. Monipuoliset työtehtävät olivat edelleen tärkein unelmien työnantajan ominaisuus. Yli 14 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen, mitkä ovat Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2020 Kaupallisen alan opiskelijoiden ihannetyönantajien kärjessä …

Käytännön vinkit kesätyönhakuun nuorelle

5 x Käytännön vinkit kesätyönhakuun

Ramona Westersund Kesätyönhaku, Nuori työnhakija, Työnhaku

Kesätyönhakujen ollessa kuumimmillaan moni nuori painiskelee hakemusten kanssa. Hakemusten lisäksi työnhakuun liittyy kuitenkin myös muutamia käytännön juttuja, jotka eivät välttämättä ole itsestäänselvyyksiä nuorelle hakijalle. Ota haltuun nämä käytännön vinkit kesätyönhakuun ja hyödynnä niitä työnhaussasi! Nuori, nappaa talteen käytännön vinkit kesätyönhakuun! 1. Sähköposti on edelleenkin tärkeä työkalu työnhaussa Moni yritys ottaa kesätyöhakemukset vastaan hakemuslomakkeen avulla, mutta joukossa saattaa olla vielä työnantajia, …

Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2019

Laura Tutkimukset, Universumin osaajatutkimus

Lähes 13 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen, mitkä ovat ihanteellisimmat työnantajat Suomessa. Tutkimusyritys Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy myös ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden odotukset tulevaisuuden työstään painottuvat työtehtävien monipuolisuuden, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä merkityksellisyyden ympärille. Lisäksi selvitettiin vastaajien ihanteelliset työnantajat.   Kaupallisen alan opiskelijoiden ihannetyönantajien kärjessä pysyi Finnair (1), toiseksi tuli Google (2) ja kolmanneksi nousi hieman yllättäen Marimekko edellisen vuoden kuudennelta …

Sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa kasvussa

Laura Tutkimukset, Työelämä, Työelämätaidot, Universumin osaajatutkimus

Lähes 13 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen, jossa kävi ilmi, että sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa ovat kasvussa melkein kaikilla aloilla. Tutkimusyritys Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy myös ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden odotukset tulevaisuuden työstään painottuvat työtehtävien monipuolisuuden, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä merkityksellisyyden ympärille. Lisäksi selvitettiin vastaajien ihanteelliset työnantajat. Tutkimus paljastaa, että vain kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa miesten ja naisten palkkaodotukset ovat …

10 vinkkiä kulttuurienväliseen yhteistyöhön

Laura Töihin ulkomaille, Työelämä, Työelämätaidot, Työnhaku

Nykyisin monenlaiset urapolut voivat viedä kansainvälisiin tehtäviin. Kansainvälisessä ympäristössä työskentely vaatii hyvää kielitaitoa, mutta lisäksi tarvitaan kulttuurienvälistä ymmärrystä. Tässä artikkelissa EF Education First -yrityksellä Lontoossa työskentelevä Johanna Malinen jakaa 14 eri kansallisuutta edustavan tiiminsä vinkit yhteistyöhön. Kansainvälisessä työympäristössä on välttämätöntä ottaa huomioon erilaisten kulttuurien tavat ja tottumukset. Avoin ajattelutapa, selkeän ystävällinen viestintä ja joustava yhteistyökyky ovat tärkeitä taitoja, joilla yhteistyö …