Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
- Sijainti Oulu
Julkaistu 21.03.2025, 16:13 - Haku päättyy 31.03.2025, 23:59
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Touhula Lystivekaraan, Ouluun!
Touhula Lystivekara on liikuntapainotteinen päiväkoti Oulun Ritaharjussa, hyvien kulkuyhteyksien keskellä niin Oulun pohjoispuolelta, keskustasta kuin yliopistoltakin kuljettaessa. Meidän päiväkodissa kantavia teemoja liikuntapanoitteisuuden lisäksi ovat lapsilähtöisyys, retkeily sekä pienryhmätoiminta. Päiväkotimme sijaitsee puiston välittömässä läheisyydessä, sekä lähellä kirjastoa ja retkeilymetsää, joita hyödynnämme toiminnassamme laajentaen toimintaympäristöjä myös päiväkodin aitojen ulkopuolelle. Henkilökuntamme on ammattitaitoista ja meille onnellisen ja osallistavan lapsuuden luominen on sydämen asia. Oletko sinä retkeilystä, liikkumisesta ja lasten osallisuudesta innostunut varhaiskasvatuksen lastenhoitaja? Tule kanssamme yhteiseen seikkailuun loppukevään ajaksi, sillä me etsimme työkaveria määräaikaiseen sijaisuuteen!
Toteutamme aloituskyselyn Touhulan uusille työntekijöille säännöllisesti. Syksyllä 2024 aloittaneet uudet työntekijät antoivat valtakunnalliseksi kokonaisarvosanaksi 8,3/10 kysymykseen: ”Suosittelen työsuhteeni alun perusteella Touhulaa työnantajana”.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana edistät päiväkodin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yhteistyössä työyhteisösi ja perheiden kanssa. Touhulassa pääset vaikuttamaan työhösi, sillä annamme tilaa aktiivisuudelle ja uusille ideoille. Meille on tärkeää yhdessä tekeminen, toistemme tukeminen, huumori sekä lapsilähtöisyys kaikessa tekemisessämme. Olisitko juuri sinä se lämminhenkinen kasvattaja, joka on valmis heittäytymään kanssamme seikkailuun?
Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkka sijoittuu välille 2362,76 -2656,10 euroa kuukaudessa. Lopullinen palkka määräytyy aiempien työkokemusvuosien ja erityisosaamisen perusteella.
Tämän lisäksi me tarjoamme sinulle
– kattavan perehdytyksen työhösi
– kannustavan, joustavan ja ketterästi kehittyvän toimintakulttuurin
– laadukkaat pedagogiset työvälineet ja toimintamallit
Ja me odotamme sinulta
– motivoitunutta asennetta, vastuuntuntoisuutta ja työhön sitoutumista
– kykyä toimia rakentavasti tiukoissakin tilanteissa
– kelpoisuusehtojen mukaista lastenohjaajan tai lähihoitajan koulutusta, tai aiempaa työkokemusta varhaiskasvatuksessa työskentelystä
– voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä, siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttää. Työsopimus on ehdollinen hyväksyttävän rikosrekisteriotteen esittämiseen saakka. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Touhula Lystivekara
Touhula on yksityinen päiväkotiperhe ja meillä on 113 päiväkotia ympäri Suomen. Olemme varhaiskasvatusalan merkittävä työllistäjä ja meillä työskentelee n. 2000 touhulaista luomassa onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Työllistämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, -opettajia, -erityisopettajia, päiväkotiapulaisia, avustajia, päiväkodin johtajia sekä omalla asiantuntijuusalueellaan toimivia tukipalveluasiantuntijoita. Kaikilla meillä on tärkeä vastuu lasten tulevaisuuden rakentajana. Olemme 100 % kotimainen yhtiö ja meitä ohjaavat arvomme ovat hyvinvointi, avoimuus, vastuullisuus ja oppimisen ilo.
Puhelin: 010 325 8705 Sähköposti: birgitta.siipola@touhula.fi Sijainti: Paulareitti 1, Oulu
Touhula Lystivekara
Touhula on yksityinen päiväkotiperhe ja meillä on 113 päiväkotia ympäri Suomen. Olemme varhaiskasvatusalan merkittävä työllistäjä ja meillä työskentelee n. 2000 touhulaista luomassa onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää. Työllistämme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, -opettajia, -erityisopettajia, päiväkotiapulaisia, avustajia, päiväkodin johtajia sekä omalla asiantuntijuusalueellaan toimivia tukipalveluasiantuntijoita. Kaikilla meillä on tärkeä vastuu lasten tulevaisuuden rakentajana. Olemme 100 % kotimainen yhtiö ja meitä ohjaavat arvomme ovat hyvinvointi, avoimuus, vastuullisuus ja oppimisen ilo.