HR-koordinaattori (2 määräaikaista tehtävää)
- Sijainti Tampere
Julkaistu 07.04.2025, 16:30 - Suljettu 23.04.2025, 0:42
HR-koordinaattori (2 määräaikaista tehtävää)
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi
Tampereen yliopiston Yliopistopalvelut-palvelualueelle kuuluva Henkilöstöpalvelut-yksikkö on n. 56 työntekijän muodostama tukipalveluyksikkö, joka tuottaa yliopistolle HR-palveluita sekä keskitetysti että tiedekuntiin ja palveluyksiköihin sijoitettuna. Henkilöstöpalveluihin kuuluu kaksi toimintokokonaisuutta: HR-lähipalvelut sekä Valmistelu ja kehittäminen -tiimi. HR-lähipalveluissa kaksi tiimiä vastaavat mm. tiedekuntien ja palveluyksiköiden johdon ja esihenkilöiden HR-tuesta, henkilöstösuunnittelusta ja työkykyjohtamisesta, rekrytoinneista, sekä henkilöstömme työsuhdepalveluista ml. kansainvälisen henkilöstön HR-tuki- ja palvelutehtävät. Lähipalvelutiimeissämme työskentelee HR partnereita, HR-asiantuntijoita ja HR-koordinaattoreita.
Haemme nyt HR-koordinaattoreita määräaikaisiin tehtäviin. Tehtävä sopii sinulle, jolla on jo aikaisempaa kokemusta työsuhdeasioiden hoitamisesta, esimerkiksi työsopimusten ja työtodistusten laatimisesta ja työsuhdeneuvonnasta, sekä halua työskennellä ja kehittää osaamistasi kansainvälisessä toimintaympäristössä. Tule meille, odotamme sinua jo innolla yhteisöömme!
HR-koordinaattorin tehtävä
HR-koordinaattorina työskentelet tiiviissä yhteistyössä oman ja rinnakkaistiimin HR-koordinaattoreiden kanssa ja osallistut henkilöstömme työsuhdepalveluiden tuottamiseen. Työskentelykieliäsi ovat suomi ja englanti.
Tehtäviisi kuuluu mm.:
- työsuhteen valmisteluun ja aloittamiseen liittyvät toimet ml. työsopimusten, tuntiopetussopimusten ja erikseen sovittavan työn sopimusten valmistelu ja työntekijöiden yleisperehdytys
- työsuhteiden aikainen neuvonta ja työsuhteeseen liittyvien muutosten hallinta
- työsuhteen päättymiseen liittyvät toimet
- työsuhteeseen liittyvien dokumenttien arkistointi
- palkkaukseen ja palkkioihin liittyvä valmisteleva työ
- muiden HR-koordinaattoreiden auttaminen ja sijaistaminen, sekä HR-asiantuntijoiden ja HR-partnereiden avustaminen tarvittaessa.
Tehtävässä sinulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi työntekijäkokemukseen. Lisäksi edistämme parhaillaan toiminnallisia uudistuksia ja HR-prosessien digitalisointia, joiden kehitystyöhön pääset halutessasi osallistumaan.
Edellytämme sinulta
Edellytämme sinulta osaamista työsuhde- ja henkilöstöasioista sekä työsopimuslain ja työehtosopimusten tulkinnasta. Käytät sujuvasti HR-tietojärjestelmiä sekä yleisiä O365-työkaluja. Edellytämme lisäksi soveltuvaa tutkintoa ja sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Katsomme eduksi korkeakoulututkinnon, kansainvälisyysosaamisen, perehtyneisyyden työlainsäädäntöön sekä MepcoPro-henkilöstöjärjestelmän hallinnan.
Työntekijänä olet joustava, oma-aloitteinen, palveluhenkinen ja muutosmyönteinen. Viihdyt kehittyvässä työtehtävässä ja dynaamisen nopeatempoisessa työympäristössä. Työskentelet vastuullisesti ja ratkaisukeskeisesti, ja toimit tehokkaasti niin itsenäisesti kuin osana tiimiä. Hyvät vuorovaikutustaidot, tarkka työskentelytyyli, priorisointitaidot ja positiivinen asenne auttavat sinua menestymään työssäsi HR-koordinaattorina.
Tampereen yliopisto on ainutlaatuinen, monialainen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova, kehittyvä yhteisö. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, kriittisyys, moninaisuus, oppijalähtöisyys, rohkeus, sivistys ja vastuullisuus. Toivommekin, että voit osaltasi sitoutua näihin arvoihin ja edistät niiden mukaista toimintaa omassa arjessasi HR-koordinaattorina.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen työtehtävän kansainvälisessä korkeakouluyhteisössä. Työssä sinua tukevat esihenkilösi lisäksi ammattitaitoiset kollegasi. Toimimme tiiviissä yhteistyössä toisiamme tukien ja autamme sinua perehtymään työtehtäviisi ja pääsemään sujuvasti sisään työyhteisöömme.
Työskentelemme joustavasti etänä ja Tampereen kaikilla kolmella kampuksella, joissa käytettävissäsi ovat edulliset ravintola- ja kahvilapalvelut. Tuemme henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia Smartumin avulla, lisäksi työntekijöillä on mahdollisuus käyttää viikossa tunti työajasta liikuntaan.
Työt alkavat mahdollisimman pian, viimeistään kesäkuun alussa 2025. Tehtävät täytetään määräaikaisina 30.6.2026 saakka, määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Tehtävässä on työsopimuslain mukainen koeaika. Viikoittainen työaika on 36 h 15 min. Työntekopaikkakunta on Tampere.
Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen yleisen työehtosopimuksen mukaisen muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. HR-koordinaattorin tehtävässä alustava vaativuustaso on 7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Kokonaispalkka on n. 3000–3200 €/kk valittavan henkilön työkokemuksesta ja osaamisesta riippuen.
Lue lisää työskentelystä meillä työnantajasivuiltamme. Toivotamme uudet HR-koordinaattorit lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme.
Hakuohjeet ja tiedot rekrytoinnin aikatauluista
Tehtävän hakuaika päättyy 22.4.2025 klo 23.59. Jätä hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Liitä hakemukseesi CV.
Hakuajan päätyttyä kutsumme soveltuvimmat hakijat haastatteluihin. Tarvittaessa käytämme videohaastattelua ennen haastattelua, jolloin kutsu videohaastatteluun kutsuttaville hakijoille lähetetään sähköpostitse 24.4.2025. Alustavan suunnitelman mukaan haastattelut järjestetään 5.5.2025 ja 7.5.2025 Tampereen yliopiston kampuksella.
Haluatko kysyä tehtävistä lisää?
Lisätietoja tehtävästä antaa työsuhdepalveluiden päällikkö Sari Pasto, p. 050 318 6658, puhelimitse tavoitettavissa pe 11.4.2025 klo 9–10 ja ke 16.4 klo 12–13.
Haluatko keskustella mahdollisen uuden kollegasi kanssa?
Jos haluat tutustua mahdolliseen uuteen kollegaasi ja keskustella hänen kanssaan työtehtävästä ja arjesta, voit olla yhteydessä Titta Syväojaan, p. 050 439 8514. Titta on puhelimitse tavoitettavissa ke 9.4.2025 klo 9-13 ja ma 14.4.2025 klo 13-16.