Sovea Oy

Ammatillinen tukihenkilö

  • Sijainti Rovaniemi
  • Julkaistu 26.11.2025, 10:33
  • Haku päättyy 23.12.2025, 16:00
  • 23.12.2025, 16:00

Ammatillinen tukihenkilö

Tervetuloa Sovealle !
Meri-Lappilainen Sovea Oy perustettiin vuonna 2012 kunniavelasta sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen. Tästä tulee myös yhtiön nimi, sotaveteraanien auttamisesta. Vuosien varrella toimintamme on kasvanut, mutta alkuperäinen ajatus elää yhä, kunnioituksesta asiakkaisiimme.

Uskomme, että hyvä työ syntyy hyvinvoivista ihmisistä. Siksi panostamme henkilökuntamme viihtyvyyteen ja jaksamiseen – tyytyväinen työntekijä tuo aina mukanaan tyytyväisen asiakkaan. Tämä periaate on kantanut meitä alusta asti ja ohjaa toimintaamme myös tulevaisuudessa. Olemme ylpeitä kaikista huippuosaajistamme, sekä teemme asiakkaidemme hyvinvoinnin eteen työtä – täydellä sydämellä!

Tule mukaan osaksi Sovea Oy sosiaalihuollon avopalveluita tuottavaa tiimiämme. Haemme tiimiimme luovia, kehittämismyönteisiä ja itseohjautuvia ammatillisia tukihenkilöitä, jotka tuntevat vastuunsa työnsä jäljestä ja asiakkaitemme hyvinvoinnista.

Odotamme sinulta joustavuutta, vastuullisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti ja tavoitteellisesti.

Ammatillisella tukihenkilöllä tulee olla vähintään lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä mukaisesti lähihoitajan koulutus tai nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutus, sekä vähintään yhden vuoden työkokemus ja riittävä perehtyneisyys lasten tai nuorten parissa tehtävästä työstä.

Sovea Oy sosiaalipalveluiden tiimissä

– Työsi on vaihtelevaa, innostavaa ja ammattitaitoasi kehittävää
– Saat työhösi kattavan perehdytyksen
– Työsi on vapaata ja liikkuvaa
– Saat suunnitella itsenäisesti työpäiväsi ja aikataulusi
– Pääset osaksi kokeneiden ammattilaisten tiimiä
– Pääset työskentelemään moniammatillisten verkostojen kanssa

Noudatamme yksityistä sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Työ on erikseen sovittavaa tuntityötä.

Tehtävässä vaaditaan rikosrekisteriote lasten kanssa toimimisesta. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002)

Lisätietoja:
Pasi Rauta
040 837 33 42
pasi.rauta@sovea.fi

Työsuhde:Työsuhde
Työtunnit:Osa-aikainen 0-20 tuntia kuukaudessa.
Työ alkaa:Sopimuksen mukaan
Palkka:Aikapalkka
Työskentelyaika:Iltatyö, Arkisin
Matkustaminen:Työhön kuuluu matkustamista
Paikkoja:1
Hakuohjeet:Tiedustelut puhelimitse arkisin 10-20.
Vapaamuotoiset sähköpostihakemukset.
Kuvaus itsestäsi. Koulutustausta. Työhistoria. Mahdolliset suosittelijat.
Lähde: Työmarkkinatori

Osaamisalue: