Tietosuoja-asiantuntija, POP Vakuutus
- Sijainti Espoo
Julkaistu 13.11.2025, 17:00 - Haku päättyy Jatkuva haku
Tietosuoja-asiantuntija, POP Vakuutus

Keitä me olemme?
POP Vakuutus on työntekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö: rento, rohkea ja hauska. Emme pakota sinua pukuun tai yhteen muottiin. Meillä saat kukkia omana itsenäsi.
Joukossamme seisoo jo 120 suoraselkäistä ammattilaista, jotka työskentelevät esimerkiksi asiakaspalvelun, korvausten, it-kehityksen, digin, datan tai myynnin parissa. Kasvamme ihan koko ajan. Tänään asiakkaita on yli 200 000, huomenna vielä enemmän. Heille tarjoamme vakuutuksia, sinulle tarjoamme kiinnostavaa, monipuolista ja vastuullista työtä.
Mutta harkitse silti ennen kuin haet meille. Voi nimittäin olla, ettet halua enää pois. POP Vakuutus on Suomen Vahinkovakuutus Oy:n markkinointinimi. Yhtiön omistavat yhdessä LähiTapiola-ryhmä sekä POP Pankki -ryhmä. POP Vakuutus aloitti toimintansa vuonna 2012. POP Vakuutuksella on EPSI Rating Vakuutus 2025 -tutkimuksen mukaan alansa asiakasuskollisimmat ja hinta-laatusuhteeseen tyytyväisimmät asiakkaat.
Tietosuoja-asiantuntija
Menestyvä ja kehittyvä asiakasyrityksemme vahvistaa rivejään ja hakee nyt joukkoonsa tietosuoja-asiantuntijaa vahvistamaan yhtiön digitaalisten palveluiden ja prosessien tietosuojaa.
Yhtiön tietoturva- ja tietosuojatavoitteiden toteutuminen varmistetaan organisatorisilla käytännöillä ja prosesseilla, jotka perustuvat henkilöstön kouluttamiseen, ohjeistamiseen sekä luottamuksellisen tiedon käsittelyn valvontaan. Tietoturvan ja tietosuojan toteutumista varmistetaan organisatoristen käytäntöjen lisäksi teknisin suojauskeinoin.
Tehtävät ja vastuualueet
• kehittää ja ylläpitää järjestelmien, palveluiden, tuotteiden ja prosessien tietosuojaa
• johtaa ja varmistaa tietosuojaprosessien toteutumisen, mukaan lukien DPIA- ja TIA-prosessit (Data Protection Impact Assessment ja Transfer Impact Assessment)
• kehittää ja ylläpitää tietosuojaa koskevia ohjeistuksia yhdessä liiketoiminnan asiantuntijoiden kanssa
• varmistaa tietosuojan toteutumisen ja resilienssin osana yhtiön jatkuvuussuunnittelua
• tunnistaa tietosuojariskit ja määrittää tarvittavat hallintatoimenpiteet niiden hallitsemiseksi
Edellytykset ja osaaminen
• vahva osaaminen ja kokemus tietosuojasääntelystä, mukaan lukien GDPR, tietosuojalaki ja muu soveltuva lainsäädäntö
• kokemusta tietosuojan ja tietosuojaperiaatteiden käytännön toteuttamisesta, mukaan lukien auditoinnit
• ymmärrys DORA-asetuksesta ja EU:n tekoälysäädöksestä katsotaan eduksi
• kyky soveltaa tietosuojaosaamistaan käytännön kehitys- ja käyttöympäristöihin
Eduksi katsottavat sertifikaatit
• Tietosuojasertifikaatit: CIPP/E, CIPM, CDPO, ISO 27701 Lead Implementer
Hierarkiamme on matala ja työ rakentuu kehitystiimimme vahvuuksien ympärille.
Tarjoamme rennon ja osaavan työyhteisön, jossa pääset aidosti vaikuttamaan organisaation tietosuojan kehitykseen.
Tehtävä sijoittuu ICT-toimintoon, ja raportoit tehtävässäsi toiminnon johtajalle, mutta roolisi palvelee koko yhtiötä.
POP Vakuutuksella työntekijät viihtyvät! Tarjoamme sinulle vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän, jossa pääset hyödyntämään ja kehittämään osaamistasi kannustavassa työyhteisössä. Tulet toimimaan sekä yrityksen ulkoisten että sisäisten tiimien kanssa tiiviissä yhteistyössä, mikä tekee tehtävästä hyvin laajan ja mielenkiintoisen. Matala organisaatio ja rento työilmapiiri takaavat, että asiat hoituvat ripeästi ilman turhaa byrokratiaa. Etätyöskentelymahdollisuudet ovat POP Vakuutuksella todella hyvät, joten työn ja oman arjen yhteen sovittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.
Henkilöstöetuina sinulle on tarjolla mm. laaja etätyömahdollisuus, laadukkaat työvälineet, polkupyöräetu, lounasetu, henkilökuntahinnat vakuutuksista sekä kattavat työterveyshuoltopalvelut.
Tehtävä on kokopäiväinen ja vakituinen.
Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoa rekrytointiprosessista saat hakua hoitavalta konsultilta (Tapio Kallinen / 0403568772) arkisin kello 12–16 välisenä aikana.
Kallinen Consulting Oy on rekrytointeihin ja suorahakuihin erikoistunut yritys. Kaikki hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.
