Sosionomi AMK, ohjaaja
- Sijainti Mikkeli
Julkaistu 11.02.2025, 12:30 - Haku päättyy 20.04.2025, 12:00
Sosionomi AMK, ohjaaja
Olemme kehittyvä yritys ja käynnistäneet toiminnan Mikkelin seudulla 2022. Etsimme tällä hetkellä joukkoomme kahta työntekijää. Toinen työpaikoista on vanhempainvapaisiin liittyvä sijaisuus täydellä työajalla ja toinen tuntityö, jossa tuntimäärät voivat vaihdella työtilanteen mukaan. Molemmille tehtäville on mahdollisuus saada jatkoa ja tuntien lisääminen on mahdollista työtilanteen sen salliessa.
Asiakkaana on useimmiten perheet tai lapset/nuoret perheineen. Työtä ja sen tavoitteita suunnitellaan yhdessä sosiaalityöntekijän, perheen ja oman tiimin kanssa. Pyrimme vastaamaan asiakkaan tarpeisiin ja sitä varten olemme luovia ja rohkeita kokeilemaan uutta. Työtä tehdään asiakkaiden kanssa, heidän kotonaan, toimitilassamme Mannerheimintiellä tai muussa erikseen sovitussa paikassa. Kirjallisia töitä voi tehdä halutessaan etänä. Työtä tehdään myös iltaisin. Ilta-työn määrä vaihtelee mutta jonkin verran sitä on aina.
Panostamme mielenterveyteen, neuropsykiatrisen poikkeavuuden huomioimiseen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin. Näitä osaamisen alueita meillä on jo yrityksessämme mutta kaipaamme nyt lisää tekijöitä. Pyrimme tunnistamaan perheen tilanteessa olevat muutostarpeet ja etsimään voimavaroja niiden toteuttamiseksi. Menetelminä käytämme nepsy-valmennusta, mentalisaatiota, motivoivaa- ja systeemistä työotetta sekä perheterapeuttisia menetelmiä. Arvostamme kokemusta edellä mainituista menetelmistä, mutta se ei ole välttämätöntä. Täydennyskouluttaudumme mahdollisuuksien mukaan ja riittää jos olet motivoitunut oppimaan uutta. Toivomme löytävämme hyvinvoinnista kiinnostuneen perheohjauksen ammattilaisen, jolle paikalliset verkostot ovat tuttuja ja ajatus vahvasta ja luovasta tiimistä tuntuu mielenkiintoiselta.
Tarjoamme palkan (21 euroa / tunti tai 3200 euroa / kk), mahdollisuuksia oman osaamisen vahvistamiseen ja hyvän tiimin. Työssä vaaditaan välillä ripeyttä ja joustavuutta ja tästä syystä pyrimme pitämään huolta työntekijöiden jaksamisesta. Keinoja tähän ovat esimerkiksi joustavuus, satsaukset työhyvinvointiin sekä yhteiset tiimipäivät. Emme usko kontrolliin vaan tiimimme toiminta perustuu luottamukseen ja avoimuuteen. Puhumme ja pohdimme yhdessä.
Vaatimuksena on:
– Sosionomi -tutkinto
– Vähintään 2 vuoden kokemus lasten ja/tai perheiden kanssa työskentelystä.
– Rikosrekisterilain 770/1993 6§ 2 mom tarkoitettu rikosrekisteriote.
– Ajokortti ja mahdollisuus oman auton käyttöön.
– Mahdollisuus myös iltatyöhön
Lisätietoja antavat:
Johtava ohjaaja Riikka Väisänen, puh. 0456316296 tai riikka.vaisanen@ilomieliterapia.fi
Toimitusjohtaja Liisa Laaksonen, puh. 0500968447 tai liisa.laaksonen@ilomieliterapia.fi