Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti-Rööperi, Punavuori
- Sijainti Helsinki
Julkaistu 02.12.2025, 15:37 - Haku päättyy 17.12.2025, 16:00
Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti-Rööperi, Punavuori
Pedagogiksi Rööperiin?
Rööperissä on mahdollisuus toimia kahden opettajan ryhmässä ja päästä pedagogiseen opettaja joukkoon. Etsimme tällä hetkellä toista opettajaa esiopeturyhmään, missä tiimikaverina toimisi lastenhoitaja ja toinen opettaja. Esiopetusryhmiä päiväkodissa on tällä toimintakaudella yhteensä kolme.
Esiopettajat tekevät tiivistä yhteistyötä yli ryhmä rajojen ja jokainen ryhmä osallistuu yhdessä oppimisen suunnitelman toteuttamiseen Snellmannin ala-asteen kanssa, minkä kanssa toimimme samassa kiinteistössä.
Meillä punaisten muurien sisäpuolella lapset kasvavat vauvasta yläkouluikäisiksi.
Rööperissä toimintakulttuuria ohjaa hyvekasvatus ja positiivinen pedagogiikka mikä näkyy vahvuuksiin keskittyvässä arjessa. Tällä toimintakaudella keskityimme erityisesti lukuinnon vahvistamiseen ja yhdenvertaiseen varhaiskasvatukseen. Lisäksi toimimme yliopiston yhteistyöpäiväkotina.
Rööperissä jokaisen työntekijän osaamista arvostetaan ja työnjako on selkeä. Meillä opettajien suunnittelu, arviointi ja kehittämisaikaan on hyvä rakenne ja pedagoginen toimintakulttuuri näkyy sitoutumisena yhdessä sovittuihin toimintatapoihin.
Meihin voi tutustua kurkkaamalla instagram tiliämme @rooperilaiset ja katsomalla päiväkodin esittelyvideon https://www.youtube.com/watch?v=kl_fOUukg-g
Tarjoamme opettajille hyvän pedagogisen työyhteisön, joka kannattelee ammatillisesti ja jossa työtä tehdään laadukkaasti omia vahvuuksia käyttäen. Uusille opettajille järjestämme 2 pv perehdytyksen!
Miksi töihin meille? Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Esiopetuksesta vastaavan määräaikainen tehtävälisä on 72,89 euroa/kk.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Sinulta edellytetään myös kelpoisuutta esiopetuksen antamiseen (asetus 986/1998 ja asetus 865/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
anna-riikka.hiekkala@hel.fi
Varajohtaja Enni Teräs
p. 0931073791
Helsingin kaupunki
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii
