Ohjaaja, Koivukodin asumisyksikkö
- Sijainti Vantaa
Julkaistu 28.11.2025, 12:00 - Haku päättyy 12.12.2025, 16:00
Ohjaaja, Koivukodin asumisyksikkö
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Vammaispalvelut
Koivukoti
Ruukkukuja 5 , 01600 Vantaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme!
Hei sinä sosiaali- ja terveysalan osaaja, tule Koivukotiin Vantaalle tekemään kanssamme haastavaa, mutta antoisaa työtä kehitysvammaisten parissa! Haemme nyt uutta OHJAAJAA tehostetun palveluasumisen yksikköömme vakituiseen työsuhteeseen.
Koivukoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Vantaan Myyrmäessä, Myyrinkodin neljännessä kerroksessa. Yksikössämme on kaksikymmentäkaksi asumispaikkaa. Suurin osa asukkaistamme on ikääntyneitä, mutta nuorimmat asukkaamme ovat 18-vuotiaita. Osa asukkaistamme on omatoimisia, osa tarvitsee tukea kaikkiin päivittäisiin toimiin.
Sopisitko joukkoomme?
Käytämme asiakkaidemme tarvitsemia vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä ja olemme parhaillaan luomassa strukturoitua toimintamallia tiimimme kanssa. Meillä ei mikromanageerata, vaan luotamme itseohjautuvuuteesi ja tahtotilaasi: voit vaikuttaa omaan päivääsi ja luoda tai kehittää toimintamalleja kanssamme.
Tehtävä voi sopia sinulle mainiosti, jos sinulla on laaja näkemys ja ymmärrys luottamusta rakentavasta sekä ylläpitävästä omaisyhteistyöstä. Toivomme, että sinulla on kanssamme yhteinen tahtotila palvelulähtöiseen hoitoon kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa. Tarvitset toisinaan osaamista myös eri tavoin haastavien tilanteiden ratkaisemiseen. Työsi tukena on perehdytyksen jälkeenkin osaava tiimimme, joka tuo arkeesi iloa ja valoa!
Työskentely meillä
Teemme monenlaista yhteistyötä erilaisten ammattilaisten, kuten puheterapeuttien, fysioterapeuttien, oppilaitosten ja päivätoiminnan kanssa. Päiviämme rytmittävät ruokailut, ulkoilut, asioilla käymiset sekä muut arjen rutiinit tai tähtihetket asukkaidemme yksilöllisten tarpeiden mukaan. Siivouksesta meillä vastaa kerroksen oma siistijä.
Töitä tehdään kolmessa vuorossa (aamu 7–15:00, ilta 13–21:00, yö 20:30–7:30). Aamu- ja iltavuoroissa työskentelee useampi työntekijä ja tällä hetkellä meillä on voinut vaikuttaa hyvin omiin työvuoroihin. Lisäksi yksikössämme työskentelee arkipäivisin asumispalvelujen lähijohtaja sekä apulaisosastonhoitaja, joka toimii yksikkömme sairaanhoitajana.
Tuo oma osaamisesi meille ja tule kehittämään omaa osaamistasi sekä toimintaamme yhdessä meidän kanssamme! Hakemus kannattaa lähettää heti, kutsumme hakijoita haastatteluun jo hakuaikana. Huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Työt voit aloittaa myös joustavasti sinulle sopivana aikana.
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi.
Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.
Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit
Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Vakituinen alkaen 15.12.2025 tai sopimuksen mukaan –
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Lähihoitaja (Laki 817/2015 3§ tai 559/1994 5 § mukainen kelpoisuus ja oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: jaksotyöaika, kolmivuorotyö
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa
Tehtäväkohtainen palkka: 2 565,47 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Lähijohtaja
Peppi Värekoski
043 826 8698 (arkisin kello 10-12)
peppi.varekoski@vakehyva.fi
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 900 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät
