Projektitutkija (musiikkikasvattaja), Hämeenlinnan kaupunginmuseo
- Sijainti Hämeenlinna
Julkaistu 10.11.2025, 13:54 - Haku päättyy 08.12.2025, 23:59
Projektitutkija (musiikkikasvattaja), Hämeenlinnan kaupunginmuseo
Tule määräaikaiseksi tutkijaksi Hämeenlinnan kaupunginmuseon musiikkipedagogiseen projektiin. Haemme musiikkikasvatuksen tai musiikkitieteen osaajaa 3-6 kuukaudeksi uudistamaan Sibeliuksen syntymäkodin musiikkipedagogisia sisältöjä (50-100 % työpanoksella).
Viime keväänä uudistettu Sibeliuksen syntymäkoti on saanut Museoviraston valtionavustusta hankkeelle ”Musiikkipedagogia ja moniaistillisuus ikkunana Jean Sibeliuksen elämään ja tuotantoon Sibeliuksen syntymäkodissa”.
Päätavoitteena hankkeelle on museo- ja musiikkipedagogisesti moderni aistielämyksiä ja ajattelua mahdollistava kokonaisuus, johon voi paneutua niin opastettuna kuin ilmankin.
Sibelius oli synesteetikko eli moniaistillisuus on myös olennaisessa osassa hanketta. Kokonaisuus voi hyödyntää uutta teknologiaa ja edesauttaa uusien oivallusten ja ymmärryksen syntymistä musiikista, musiikin olemuksesta, tunteista ja säveltämisestä laajemminkin.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sinulta soveltuvaa koulutusta tai muuten osoitettua osaamista. Arvostamme idearikkautta, hyviä tiimityöskentelytaitoja ja Jean Sibeliuksen musiikin tuntemusta. Eduksi voidaan katsoa esimerkiksi aikaisempi kokemus moniaistillisuuden hyödyntämisestä saavutettavasti tai musiikkikasvatuksen yhdistämisestä teknisiin ratkaisuihin. Työ sopii myös opintojen loppuvaiheessa olevalle musiikkikasvatuksen tai musiikkitieteen opiskelijalle.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden hyödyntää musiikkipedagogista osaamistasi museoympäristössä. Pääset suunnittelemaan museokohteen pedagogista sisältöä alusta alkaen yhdessä museon muiden ammattilaisten kanssa. Lähimmät työtoverisi ovat museolehtori ja museon näyttelytiimi.
Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-, kieli- ja -kulttuuriryhmien edustajia.
Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty. Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka-sertifikaatin.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 8.12.2025.
Työn aloitusaika on helmikuussa 2026 tai sopimuksen mukaan. Työn kesto on 100 % työajalla kolme kuukautta, mutta se voi myös jakautua sopimuksen mukaan osa-aikaisena pidemmälle ajalle (esim. kuusi kuukautta 50 % työajalla).
Lisätietoja: museolehtori Annaliina Granqvist, annaliina.granqvist@hameenlinna.fi, +358408696264 tai vt. museonjohtaja Antti Krapu, antti.krapu@hameenlinna.fi, +358405690035.
Maksettava palkka: 3000 €/kk.
Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: Tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa ammattitutkintoa tai muuten osoitettua osaamista. Työ sopii myös opintojen loppuvaiheessa olevalle esim. musiikkikasvatuksen tai musiikkitieteen opiskelijalle.
Noudatettava koeaika: Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet määräaikaisen työsuhteen kestosta.
Hämeenlinnan kaupunki
Puhelin: +358 408696264 Sähköposti: annaliina.granqvist@hameenlinna.fi Sijainti: Hämeenlinnan kaupunginmuseo, Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna
