Videohaastattelut ovat yleistyneet vauhdilla ja ne tulevat vastaan erityisesti hakuprosessin alkuvaiheessa. On yhä tavallisempaa, että hakijaa pyydetään kuvaamaan video, jossa hän vastaa ennalta annettuihin kysymyksiin. Pelkkä ajatuskin videon kuvaamisesta kuitenkin jännittää monia, sillä tilanne on usein uusi.
Mieti esimerkiksi tällaista tilannetta. Sinua pyydetään lähettämään video ja epävarmana menet kameran eteen. Tilanne tuntuu oudolta. Yrität olla rento ja muistaa kaikki ne asiat, mitkä haluat tuoda esiin haastattelussa. Kameran alkaessa kuvaamaan, jotain outoa kuitenkin tapahtuu kehossasi ja päädyt takeltelemaan sanoissasi, näpräilemään vaatteitasi hermostuneesti ja käyttämään yhtä suomenkielen yleisintä sanaa, “ööö”. Poskesi alkavat punoittaa ja haluat vajota maan alle. Kaikki ne huolella mietityt asiat, jotka halusit sanoa haastattelussa, katoavat kuin tuhka tuuleen ja aivot lyövät tyhjää. Kuvaamisen jälkeen katsot videon läpi ja häpeissäsi mietit ”ei tätä voi lähettää, miksi en muistanut sanoa tuota ja miksi puhun noin oudosti”.
On ihan normaalia, että olemuksemme ja käyttäytymisemme muuttuu, kun meidät laitetaan kameran eteen. On ihan normaalia, että tilanne saa meidät toimimaan oudolla tavalla. Monikaan meistä ei ole synnynnäisesti luonteva kameran edessä. Usein se vaatii harjoitusta. Mutta se tässä onkin upeaa! Luontevan olemisen ja puhumisen kameran edessä voi oppia treenaamalla. Eli ei muuta kuin harjoittelemaan!
Harjoittele kameralle puhumista
Kuvaa lähtötilanne
Kuvaa video ihan vain omaan käyttöösi, jossa esimerkiksi kerrot itsestäsi. Katso videoa ja tunnista, mitkä asiat tuntuvat vaikeilta tai luonnottomilta. Ehkä huomaat että olemuksesi on jäykkä tai että puhetyylisi kuulostaa oudolta. Saatat esimerkiksi käyttää kirjakieltä, mitä et normaalisti puhuessa käytä. Ehkä näpertelet hiuksiasi tai sanot jatkuvasti “ööö”. Ehkä katseesi on kohdistettu lattiaan eikä kameraan. Tai ehkä ajatuksesi katkeilee jatkuvasti etkä saa asioita muotoiltua oikein tai muista edes mitä sinun piti sanoa. Tiedosta, mitkä asiat ovat haastavia sinulle, jotta voit alkaa työstämään niitä.
Harjoittele yksin
Harjoittele puhumista sekä peilin edessä, että videolla. Keskity harjoittelemaan niitä asioita, joissa et vielä ole ihan oma itsesi. Jos esimerkiksi huomaat videolla puhuvasi jostain syystä kirjakieltä, vaikka et normaalisti puhu sillä tavalla, mieti miten puhuisit esimerkiksi ystävällesi ja miten tuo puhetyyli eroaa siitä mitä videolla tuotat. Kuvittele sitten että edessäsi on oikea ihminen. Tämä auttaa sinua muotoilemaan asiat luontevammalla tavalla.
Harjoittele julkisesti
Kun olet kerännyt rohkeutta harjoittelullasi, on aika tuoda harjoittelu yleisön nähtäviin. Sosiaalinen media on aivan mahtava treenialusta, sillä esimerkiksi Instagram, Facebook ja Snapchat tarjoavat sinulle paikkoja, jossa voit harjoitella videolla puhumista turvallisessa ympäristössä. Ja koska noissa kaikissa on mahdollista tuottaa videoita, jotka katoavat 24 tunnin kuluttua, et joudu kauaa häpeilemään tönkköä puhettasi. Tällainen ympäristö auttaa harjoittelussa, sillä pääset harjoittelemaan kameralle puhumista niin, että tuotos tulee oikeasti ihmisten nähtäviin.
Harjoittele siis tällaisissa ympäristöissä. Kerro seuraajillesi vaikka päivän kuulumisiasi ja mitä kaikkea olet tehnyt. Jaa ajatuksiasi, mielipiteitäsi – mitä ikinä mielessä liikkuukaan. Toista tätä kunnes alat huomaamaan eron.
Vinkkejä videohaastatteluun
Kun videolla puhuminen alkaa sujumaan luontevammin, on aika lisätä mukaan muutama lisämauste, jotka auttavat sinua videohaastattelussa.
- Jännittyneenä, erityisesti silloin kun yritämme samalla muistella kaikkea mitä haluamme sanoa, ilmeemme saattaa muuttua “kiviseksi”. Muista siis hymyillä, kuten hymyilisit ihmisellekin, sillä ihminen videosi tulee katsomaankin.
- Katso kameraan. Silloin kun haastattelu tapahtuu kasvotusten, katsot aina haastattelijaan puhuessasi hänelle, eikö? Videohaastattelussa tämä on aivan yhtä tärkeää, jos ei jopa vielä tärkeämpää. Katso siis kameran linssiin puhuessasi.
- Puhu ihmiselle, älä kameralle. Kun puhut kameralle, kuvittele että edessäsi on oikea ihminen jolle puhut. Tämä auttaa sinua olemaan luontevampi puheessasi ja tuo sinut lähemmäksi katsojaa.
- Älä kirjoita liian tarkkaa skriptiä, vaan kirjoita muistiinpanoksi vain avainsanoja. Näin sinun on helpompi pitää puhetyylisi luontevana ja olla enemmän läsnä. Liian tarkan skriptin kirjoittaminen saattaa tehdä tilanteesta entistä vaikeamman, sillä yleensä meidän kirjoitustyylimme eroaa hyvin paljon puhetyylistämme. Lisäksi kameraan katsominen on haastavaa silloin, kun yrität samalla lukea valmista skriptiä.
- Menikö kaikesta huolimatta penkin alle? Ei hätää. Monissa tapauksissa haastatteluvideon saa kuvata uudestaan niin monta kertaa kuin haluaa, joten ei muuta kuin uusi yritys!
Katso myös muut vinkit työhaastatteluvaiheeseen ja etähaastatteluun!