Kesätyö Linnanmäellä

Asenne ja motivaatio painavat vaakakupissa – Haastattelussa tuhansia kesätyöhakemuksia nähneet Linnanmäen hupimestarit

Ramona Westersund Kesätyönhaku, Nuori työnhakija, Työnhaku

Kesätyö on tällä hetkellä monen mielessä. Nyt ääneen pääsevät kesätyöntekijöiden rekrytointien parissa konkreettisesti työskennelleet henkilöt. Jututimme Linnanmäen kioski- ja kahvilaosaston palvelupäällikköä Kaisa Valtasta ja HRD-asiantuntijaa Jukka-Pekka Kantalaa. Selvitimme, millainen työ on löytää parhaat kesätyöntekijät noin kahdentuhannen hakijan joukosta ja millaisilla hakemuksilla erottuu joukosta parhaiten. 

Linnanmäki on monen nuoren ensimmäinen kosketus työelämään. Pääkaupunkiseudulla varmasti lähes jokaisella on tuttu tai vähintään tutun tuttu, joka on ollut Lintsillä kesätöissä. Legendaarinen huvipuisto on toiminut jo vuodesta 1950 lähtien, joten se on lukuisten huvitusten lisäksi kartuttanut tuhansien nuorten työkokemusta jo sukupolvien ajan.

Harva kuitenkaan ajattelee, millainen työ on löytää sopivat kausihupimestarit huvipuistoon tuhansien hakemuksien joukosta.

Kokonaisuudessaan Linnanmäen kausihupimestareiden rekrytointien parissa ahkeroi pitkin syksyä ja talvea peräti neljäkymmentä esimiestä. Kausihupimestareiden rekrytoinnin suunnittelu alkaa jo hyvissä ajoin syksyllä, vaikka varsinaiset uusien hupimestareiden rekrytoinnit alkavat vasta tammikuussa.

Kesätyö Linnanmäellä: tarjoaa monelle ensimmäisen oikean työpaikan

– Linnanmäellä työskentelee joka vuosi yli 600 kausihupimestaria, joista noin puolet ovat edellisellä kaudella työskennelleitä ja työnsä erinomaisesti tehneitä työntekijöitä, jotka olemme erikseen kutsuneet hakemaan meille uudestaan. Puolet kausihupimestareistamme ovat kuitenkin aina uusia ja heidän hakunsa on tammikuussa, kertoo HRD-asiantuntija Jukka-Pekka Kantala.

Linnanmäellä työskentelee siis joka vuosi noin kolmesataa ensikertalaista. Kantala mainitsee, että huvipuisto pyrkii aktiivisesti tekemään hakulomakkeesta hakijaystävällisemmän ja myös sellaisen, jonka avulla kesätyönhakijan on mahdollista tuoda omaa persoonaansa sekä motivaatiotaan esiin entistä paremmin.

– Viimeisimpänä lisäyksenä otimme muutama vuosi sitten mukaan videoesittelyn, jonka avulla työnhakijan on mahdollisuus erottautua joukosta.

Miten vähäisellä työkokemuksella voi erottua edukseen?

Työkokemuksen puute tunnetusti saattaa hieman ahdistaa kesätyönhakijoita. Linnanmäen kioski- ja kahvilaosaston palvelupäällikkö Kaisa Valtanen mainitsee, että monesti asenne ja motivaatio painavat vaakakupissa työkokemusta enemmän.

Valtanen nostaa myös esille, että esimerkiksi harrastuksien kautta hankitut luottamustehtävät kannattaa ehdottomasti mainita työhakemusta tehdessä.

– Monella on myös kokemusta esimerkiksi luottamustehtävistä opintojen tai harrastusten parissa, jotka osoittavat vastuuntuntoa ja joiden kautta voi nostaa esiin oppimiaan asioita, joista olisi hyötyä haettavassa työtehtävässä.

Millaisella hakemuksella jatkoon?

Kaisa Valtanen nostaa esille huolellisuuden tärkeyden hakemusta kirjoittaessa. Kielellinen selkeys sekä johdonmukaisuus muodollistavat tukevan kivijalan hakemukselle. Kokeneet kesätyörekrytoijat huomaavat vasemmalla kädellä tehdyt hakemukset.

– Joskus hakemus vaikuttaa hutiloiden täytetyltä. Esimerkiksi, jos CV on osoitettu toiseen työpaikkaan tai hakemuksesta käy ilmi, ettei hakija ole lainkaan perehtynyt haettavaan tehtävään.

Valtanen mainitsee, että jatkoon hakemuksillaan pääsevät yleensä sellaiset henkilöt, joiden hakemuksesta voi nähdä hakijan perehtyneen Linnanmäen toimintaan, haettavaan työtehtävään, arvoihin sekä hupimestariuteen. Se osoittaa motivaatiota työskennellä juuri Linnanmäellä ja kiinnostusta kyseistä työtehtävää kohtaan.

Kesätyönhakijana kannattaa tutustua myös Rekrytointi.comin muihin artikkeleihin ja ottaa niistä talteen parhaat vinkit. Muista myös katsoa parhaat kesätyöpaikkamme ja löydä kesätyö!