Jokainen meistä on varmasti pohtinut, minkälaisen kuvan CV:hen oikein laittaisi ja tarvitseeko sellaista ollenkaan? Entä kuinka valita sopiva? Sopisiko jokin epätavanomainen rento vaihtoehto, esimerkiksi hiihtoladulta tai hieno yhteiskuva koiran kanssa? Onko se hyvä juttu herättää kuvallaan huomiota vai täysin sopimatonta? Voisiko ylipäänsä pärjätä ilman kuvaa?
Miksi laittaa kuva CV:hen?
Jotkut meistä tykkäävät ottaa itsestään kuvia ja jakavat niitä somessa, mutta toiset ei. Henkilökohtainen profiili somessa ja CV ovat kuitenkin aivan eri asioita. Valokuvaa ei ole CV:hen pakko liittää, eivätkä rekrytoijat nykyaikana välttämättä erikseen pyydä kuvallista CV:tä.
Tarvitaanko kuvaa, jos ei hae mallin töitä? Miten rekrytoijat suhtautuvat kuvattomiin ansioluetteloihin? Sanotaan nyt heti alkuun, ettei kuva CV:ssä ole ”kauneuskisoja” varten. Ennen kaikkea se on tapa herättää huomiota. Kaikista objekteista ihmisen aivot tunnistavat ensimmäisinä juurikin kasvoja. Kasvot ovat meille, niin tärkeitä, että pystymme havaitsemaan niitä pelkistä ääriviivoista tai muodoista.
Kiireisimmät rekrytoijat käyvät läpi satoja hakemuksia päivässä ja kuvalliset CV:t saavat enemmän huomiota kuin kuvattomat. Kuvalla on tärkeä rooli ansioluettelossa, vaikka varsinaista negatiivista suhtautumista kuvattomiin CV:siin ei ole, kuitenkin alitajuisesti suosimme niitä, joiden perusteella pystymme rakentamaan visuaalisen mielikuvan ihmisestä.
Toinen tärkeä tehtävä kuvalla on siinä, että pystymme luomaan itsestämme ammattimaisen vaikutelman, mutta siihen tarvitaan laadullisesti hyvä kuva ja ystävällinen yleisilme.
Kenelle kuva on välttämätön ja kenelle ei
Erityisesti esihenkilötehtäviin hakiessa kannattaa lisätä kuva ansioluetteloon. Jos työsi edellyttää asiakastapaamisia, tuote-esittelyitä tai esiintymistä, niin itsensä edustamisen taito myös CV:ssä on eduksi, esimerkiksi oikein valitun kuvan avulla.
Sama pätee myyntipäälliköihin, jotka ovat yhteydessä asiakkaisiin kasvotusten ja kaikki muutkin, ketkä työssään tarvitsevat edustustaitoja. Sillä ei ole mitään merkitystä vastaako henkilö vallitsevia kauneusihanteita. Sen sijaan sillä, osaako hän edustaa itseään, on suuri merkitys. Ammatit, joissa edustustaidot eivät ole tärkeässä roolissa, CV:t toimivat aivan hyvin myös kuvattomina.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuvattomia CV:itä ei edes käsiteltäisi. Pätevien ansioluetteloiden massasta kuvalliset kuitenkin herättävät enemmän luottamusta ja jäävät paremmin mieleen. Kuitenkin on myös hyvä muistaa, että kuvaton CV on aina parempi kuin CV, jossa on sopimaton kuva.
Mitkä kuvat eivät sovi ansioluetteloon
Kuvan täytyy olla hyvälaatuinen ja siinä täytyy näkyä kasvot. Kuvan täytyy olla sovussa ammattimaisen mielikuvan kanssa, eikä kuvat hatussa/aurinkolaseissa tai voimakkailla filttereillä toimi, eivätkä liian taiteelliset kuvat ”tässä profiilini auringonlaskun varjossa”, sovi.
CV on asiakirja, joten liian epämuodollisilla kuvilla siinä ei ole paikkaa. CV:hen sopimaton kuvavaihtoehto saattaa toimia rekrytoijalle punaisena valona, pilaamalla mielikuvan CV:stä kokonaisuudessaan. Kaikki mikä sopii henkilökohtaiseen kuvakokoelmaan tai profiiliin, ei välttämättä sovi CV:hen.
Kysy itseltäsi, voisitko mennä työhaastatteluun sen näköisenä kuin olet pohtimassasi kuvassa? Jos epäröit, älä laita sellaista kuvaa. Myös kuvat, joissa esiintyy muita henkilöitä tai vaikka lemmikkikissat, eivät myöskään ole sopivia. Sopimaton kuva laittaa rekrytoijan pohtimaan, onko työnhakija yleisesti kykenevä erottamaan asiallisen yhteydenpidon rennosta kanssakäymisestä ja sopiiko hän yhtiökulttuuriin.
Passikuva ei ole missään nimessä paras ratkaisu, mutta on bikinikuvaa ehdottomasti parempi vaihtoehto. Ei ole salaisuus, että passikuvassa melkein kukaan ei näytä aivan itseltään.
Millainen ammatti – sellainen kuva.
Pyrkimys erottautua tavallisten kuvien joukosta saattaa aiheuttaa harmia. Liian omaperäinen tai liian käsitelty kuva filttereineen herättää rekrytoijassa vain kysymyksiä ja epävarmuutta. Luovien ammattien edustajat saavat revitellä CV kuvissaan hieman enemmän, mutta siinäkään tapauksessa ei kannata ottaa turhaa riskiä.
Keski- tai ylemmän johdon tehtäviin hakiessa kannattaa pidättäytyä mahdollisimman asiallisessa ja edustavassa tyylissä ja kuvaan pätee sama periaate. Harrastusten esittäminen kuvissa ei myöskään ole paikallaan. Vaikka kuinka hienoa on harrastaa laskettelua, golfia taikka kiipeilyä, ei kannata liittää kuvaa suoraan ladulta, vaikka se kuinka näyttävä olisi. Kuvan täytyy tukea ammatillista mielikuvaa ja kuvan täytyy olla neutraali. Hillitty, ystävällinen ilme on lyömätön vaihtoehto ammatissa kuin ammatissa. Ei tarkoita, että urheilullisen kuvan takia sinut välttämättä hylättäisiin, mutta se voi olla epäeduksi. Joissain tapauksissa epätavanomaiset kuvat voivat olla eduksi ja erotut niiden avulla muista työnhakijoista, pääsääntöisesti tämä koskee epätavanomaisia työpaikkoja. Jos sinulla on hyvin epämuodollinen kuva ja kovasta hakemisesta huolimatta, et saa haastattelukutsuja – vaihda kuvan asiallisempaan tai poista se kokonaan.
Kuinka saat hyvän kuvan ilman ammattimaista valokuvaajaa?
Kaikki edellä mainittu ei tosiaan tarkoita, että tarvittaisiin ammattilaisen ottama studiovalokuva. Pyydä vaikka kaveria ottamaan sinusta kuva älypuhelimella. Valitse vaatteesi huolellisesti ja pyri löytämään hillitty tausta. Jos työpaikka ei edellytä mitään tietynlaista pukeutumista esim. pukua, valitse neutraali casual tyyli. Valitse tila, jossa on hyvä luonnonvalo tai kirkas valaistus ja yksinkertainen tausta. Jos puhelimessasi on portretti -asetus – ehdottomasti kannattaa hyödyntää myös sitä. Ottakaa monta kuvaa kerralla, joissa kokeilette erilaisia asentoja ja ilmeitä. Voit katsoa suoraan kameraan tai hieman sivuun, kokeilkaa hentoa hymyä ja ilman, läheltä ja hieman kauempaa. Mitä enemmän kuvia, sen helpompi niistä on valita itselleen mieluisa. Kannattaa kuvan valinnassakin pyytää apua kaverilta, sillä muut näkevät kokonaisuuden paremmin ja havaitsevat paremmin millainen kuva luo edullisimman vaikutelman. Mutta älä missään nimessä unohda, että paraskaan kuva ei pelasta huolimattomasti kirjoitettua CV:tä.
Lähde: headhunter