erot palkkaodotuksissa

Sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa kasvussa

Laura Tutkimukset, Työelämä, Työelämätaidot, Universumin osaajatutkimus

Lähes 13 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen, jossa kävi ilmi, että sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa ovat kasvussa melkein kaikilla aloilla. Vain kaupallisen alan opiskelijoiden joukossa tilanne on toinen. Tutustu Universimun toteuttamaan tutkimukseen ja sen tuloksiin.

Tutkimusyritys Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta käy myös ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden odotukset tulevaisuuden työstään painottuvat työtehtävien monipuolisuuden, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä merkityksellisyyden ympärille. 

Tutkimuksessa haastateltiin loka-huhtikuussa yhteensä 12 633 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä. Tutkimuksessa selvitettiin myös vastaajien ihanteelliset työnantajat.

Tutkimus paljastaa, että vain kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa miesten ja naisten palkkaodotukset ovat lähentyneet.

Kaupallisia aloja opiskelevat miehet aikovat pyytää ensimmäisessä työpaikassaan keskimäärin 271 euroa korkeampaa palkkaa kuin naiset. Tekniikan ja IT-alojen opiskelijoiden joukossa palkkaerot sen sijaan kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, mutta ovat silti pienemmät kuin kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa. Tekniikan alalla ero on 195 euroa ja IT-alan opiskelijoissa ero pomppasi 67 eurosta aina 213 euroon.

Tutkimustuloksista käy lisäksi ilmi, että suomalaiset eri alojen opiskelijat kaipaavat edelleen tulevalta uraltaan merkityksellisyyttä sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa.

Työn ominaisuuksista vastaajille tärkeimmät olivat monipuoliset työtehtävät, kilpailukykyinen palkkaus sekä esimieheltä saatava tuki, luottamus ja koulutus. Kaupallisia ja teknisiä aloja opiskelevat arvostivat myös johtotehtäviin kehittymisen mahdollisuudet korkealle.

Mistä erot palkkaodotuksissa johtuvat?

”Pohjoismaisessa vertailussa vain Tanska oli sellainen maa, jossa palkkaodotuksien erot pienenivät kaikkien alojen opiskelijoiden joukossa”, Universumin Maajohtaja Mika Sallinen sanoo.

”Tämä on ongelma: miten saadaan tytöt ja nuoret naiset pyytämään samaa palkkaa kuin pojat ja miehet. Onko kyse itsetunnosta vai miten tämä pitäisi tulkita?”, Sallinen kysyy.

”Tulevaisuudessa menestyminen edellyttää sitä, että oppii nopeammin kuin mitä muutos ympärillä on. Myös työnantajien pitää pystyä tarjoamaan sellaisia tehtäviä missä tämä toteutuu. Vain näin voi pysyä houkuttelevana työnantajana taistelun parhaista osaajista kiihtyessä”, Sallinen lisää.

Eri alojen opiskelijoiden ihanteellisimmat työnantajat on julkaistu Universumin ja Lauran sivuilla. Katso, mitkä ovat Suomen ihanteellisimmat työnantajat eri alojen opiskelijoiden näkökulmasta ja tutustu näiden työnantajien avoimiin työpaikkoihin. Laura toimii Universumin yhteistyökumppanina Suomessa.

Lisätiedot:
Mika Sallinen
Maajohtaja, Universum Finland
040 5279149
mika.sallinen@universumglobal.com