Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 9 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.com/fi

Kesäharjoittelija, Koneasentaja

Oletko motivoitunut ja kiinnostunut mekaanisesta asennuksesta? Haemme kesätyöntekijöitä koneasentajiksi vesivoimalaitostemme kunnossapitoon Vuoksen (Imatra) tai Oulujoen (Muhos) alueelle.

Meillä pääset osaksi ammattitaitoista vesivoimaosaajien joukkoa, joka huolehtii suurten vesivoimalaitosten kunnossapidosta. Vesivoima on merkittävä osa Suomen energiantuotantoa, ja sen merkitys kasvaa jatkuvasti. Meillä työtäsi arvostetaan!

Tehtävästä
* Mekaanisten laitteiden ja hydraulisten järjestelmien huolto ja vikakorjaus vesivoimalaitoksilla
* Osallistuminen laite- ja putkistoasennuksiin
* Työskentely kohteissa työparin kanssa

Sinusta
* Opiskelet mekaanisen työn ammattitutkintoon (esim. koneasentaja)
* Turvallisuusmyönteinen ja oma-aloitteinen työote
* Matkustusvalmius
* Työkokemus teollisuuden kone- tai laiteasennuksista katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle
* Monipuolisen ja vastuullisen kesätyön vesivoiman parissa
* Mahdollisuuden oppia kokeneilta ammattilaisilta
* Hyvinvointia tukevia etuja

Lisätietoa hakuprosessista, sekä kesätyöntekijöiden omia kokemuksia löydättäältä.

Kiinnostuitko?
Jos tämä kuulostaa sinulle sopivalta mahdollisuudelta, lähetä CV:si rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 8.2.2026. Lisätietoja tehtävästä antaa Erkki Luukkonen sähköpostitse erkki.luukkonen@fortum.com.

Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian! Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, ja suljemme ilmoituksen heti sopivan henkilön löydyttyä.

Rekrytointiprosessimme voi vaihdella roolista riippuen, katso alta mitä voit odottaa:
* Hae ainoastaan CV:lläsi/ansioluettelollasi.
* Käytämme seulontakysymyksiä hakulomakkeella varmistaaksemme, että hakijat täyttävät välttämättömät vaatimukset.
* Moniin tehtäviin käytämme prosessin alkuvaiheessa digitaalisen arviointityökalun (Assessio), jotta prosessi olisi reilu ja puolueeton ottaen huomioon suuren hakemusmäärän.
* Osa hakijoista kutsutaan haastatteluihin joko Teamsin välityksellä tai kasvotusten, tämä vaihe sisältää vähintään yhden haastattelun rekrytoivan esihenkilön toimesta.

Kesätyö ajoittuu yleisesti touko-syyskuulle.

Tehtävään valitulta henkilöltä edellytämme hyväksyttyä turvallisuusselvitystä ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumausainetestauksen.

Employment relationship:Employment
Work start date:According to agreement
Wage:Time rate
Number of positions:1
Notes for applying:To apply: https://fortum-oyj.contactrh.com/jobs/14225/43885917
Source: Job Market Finland/Työmarkkinatori