kesätyöhakemus

Tällainen on hyvä kesätyöhakemus – muista nämä asiat

Ramona Westersund Kesätyönhaku, Nuori työnhakija, Työhakemus, Työnhaku

Kesätöitä hakiessa kilpailu on usein kovaa. Kesätyöpaikkojen hakijat ovat useimmiten melko samankaltaisista lähtökohdista ponnistavia. Monen mielessä muhiikin kysymys: kuinka jäädä parhaiten rekrytoijan mieleen? Seuraavaksi kerromme sinulle, millainen on hyvä kesätyöhakemus ja mitä siinä kannattaa huomioida.

Kesätyöhakemus paljastaa motivaatiosi

Kesätyöpaikkaa hakiessasi lähetä hakemuksia sellaisiin paikkoihin, joihin oikeasti haluaisit päästä työskentelemään. Tämä sinänsä itsestään selvä asia voi helposti unohtua halun ollessa kova päästä kesäksi töihin.

Kesätyöhakemuksissa ratkaiseva tekijä usein onkin se, että hakemuksista näkee henkilön olevan aidosti motivoitunut ja kiinnostunut niin työpaikasta kuin työnantajasta. Hyvä kesätyöhakemus kertoo työnantajalle, miksi haluaisit työskennellä juuri kyseisessä työpaikassa.

Mieti, minkälaisten tuotteiden tai palveluiden kanssa tulisit kesätyöpaikassa työskentelemään. Pyri löytämään niitä asioita, jotka esimerkiksi omien harrastuksiesi tai kiinnostuksen kohteitesi kautta kertovat työnantajalle, että olet juuri oikea henkilö kesätyöntekijäksi.

Älä kuitenkaan ole liian kriittinen paikkojen suhteen minne haet. Kesätyön ei tarvitse olla tulevaisuutesi unelma-ammatti, vaan sen avulla voit kerryttää arvokasta työkokemusta. Etusijalle kannattaa kuitenkin laittaa omilta tuntuvat paikat tai ainakin ne, jotka joltakin osin tukevat omia kiinnostuksen kohteitasi tai vahvuuksiasi.

Perusasiat kuntoon

Kirjoita kesätyöhakemuksesi jäsennellysti ja selkeästi. Aloita itsesi esittelemistä, jonka jälkeen siirry osaamiseesi, motivaatioosi ja lopuksi esimerkiksi harrastuksiisi. Muista olla asiallinen, mutta myös oman persoonan tuominen esiin on sallittua, jopa toivottavaa.

Perustele hyvin asiat, joita hakemuksessasi kerrot. Aina kirjoittaessasi jonkun väitteen, muista avata ja kuvailla sitä. Jos esimerkiksi haet venekauppaan töihin ja hakemuksessasi kerrot sinua kiinnostavan veneet, älä unohda tarkentaa ja kertoa, mikä niissä sinua kiinnostaa ja kuinka veneet ovat liittyneet elämääsi konkreettisesti.

Äläkä myöskään unohda oikolukua. Kirjoitusvirheitä sattuu jokaiselle, mutta virheettömästi kirjoitettu kesätyöhakemus jättää positiivisen kuvan hakijasta.

Mikäli olet epävarma omasta oikeinkirjoituksestasi, anna tekemäsi kesätyöhakemus jollekin toiselle oikoluettavaksi. Tuoreet silmät bongaavat virheet usein paremmin!

Pyydä kesätyöhakemuksestasi kommentteja ennen lähettämistä

Kun hakemuksesi on valmis, anna se lisäksi esimerkiksi kaverillesi tai vanhemmillesi kommentoitavaksi.

Henkilöt, jotka tuntevat sinut hyvin voivat hyvin antaa vielä viime hetken vinkkejä ja parannusehdotuksia. Usein lähimmäisesi saattavat nähdä sinussa hyviä puolia, joita et itse välttämättä ole tiedostanut hakemusta kirjoittaessasi. Näitä ominaisuuksiasi työnantajakin saattaa arvostaa.

Muutenkin työhakemusta tehdessä kannattaa hyödyntää kaikki mahdolliset vinkit. Työelämästä kokemuksia omaavat ystävät ja perhe ovat mahtava apu kesätöitä hakiessa.

Kannattaa tutustua myös Rekrytointi.comin artikkeleihin ja ottaa niistä talteen parhaat vinkit. Muista myös katsoa parhaat kesätyöpaikkamme ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa!

Videolla Rekrytointi.comin asiantuntijat Pekka Miettinen ja Sanni Oja antavat vinkkejä siitä, kuinka vakuuttaa työnantaja kesätöitä hakiessa.