Etätyö

Etätyö kiinnostaa erityisesti korkeasti koulutettuja

Katariina Helén Työelämä, Työelämätaidot

Etätyön suosio on ollut kasvussa jo vuosia ja vuosi 2020 on pistänyt oikein kunnolla vauhtia rattaisiin. Monet yritykset ovat tilanteen pakottamina joutuneet laittamaan etätyöt kokeiluun ja työntekijät ovat päässeet maistamaan, millaista etätyö oikeasti on. Kaikki työntekijät eivät kuitenkaan näytä olevan aivan yhtä innostuneita etätyömahdollisuuksista, vaan innostus etätyöhön näyttää painottuvan tiettyyn ihmisryhmään. Kevään ja kesän 2020 aikana toteutetussa kävijätutkimuksessamme kävi ilmi mielenkiintoinen …

Vinkkejä etätyöskentelyyn

Vinkkejä etätyöskentelyyn

Katariina Helén Työelämä, Työelämätaidot

Etätyöskentelemisen suosio on jo pitkään ollut kasvussa ja viimeaikaiset tapahtumat ovat pakottaneet yhä useammat ihmiset kokeilemaan etätyöskentelyä. Vaikka kotona pieruverkkarit jalassa työskenteleminen kuulostaa alkuun hohdokkaalta, monet huomaavat muutamien päivien tai viikkojen jälkeen, että kotona työskenteleminen ei olekaan niin helppoa, kuin miltä alkuun vaikutti. Jotta sinä pystyt saamaan kaiken irti etätyöskentelystä ja välttämään pahimmat sudenkuopat, olemme keränneet sinulle yhteen tehokkaita vinkkejä …

Sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa kasvussa

Laura Tutkimukset, Työelämä, Työelämätaidot, Universumin osaajatutkimus

Lähes 13 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen, jossa kävi ilmi, että sukupuolten väliset erot palkkaodotuksissa ovat kasvussa melkein kaikilla aloilla. Tutkimusyritys Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy myös ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden odotukset tulevaisuuden työstään painottuvat työtehtävien monipuolisuuden, työn ja vapaa-ajan tasapainon sekä merkityksellisyyden ympärille. Lisäksi selvitettiin vastaajien ihanteelliset työnantajat. Tutkimus paljastaa, että vain kaupallisten alojen opiskelijoiden joukossa miesten ja naisten palkkaodotukset ovat …

Kielitaito auttaa uralla eteenpäin

Vieraskynä Työelämä, Työelämätaidot, Urakehitys

”Työntekijältä odotetaan sujuvaa suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi.” Tuttu lause työpaikkailmoituksista, mutta kuinka paljon merkitystä kielitaidolla todella on aikana, jolloin Googlen kääntäjä on aina parin painalluksen päässä. Suomalaiset ovat varsin kielitaitoista kansaa. Suurin osa puhuu äidinkielensä lisäksi sujuvaa englantia ja monet osaavat myös muita vieraita kieliä. Koska maailmassa on vain vähän suomen kielen puhujia, on …

10 vinkkiä kulttuurienväliseen yhteistyöhön

Laura Töihin ulkomaille, Työelämä, Työelämätaidot, Työnhaku

Nykyisin monenlaiset urapolut voivat viedä kansainvälisiin tehtäviin. Kansainvälisessä ympäristössä työskentely vaatii hyvää kielitaitoa, mutta lisäksi tarvitaan kulttuurienvälistä ymmärrystä. Tässä artikkelissa EF Education First -yrityksellä Lontoossa työskentelevä Johanna Malinen jakaa 14 eri kansallisuutta edustavan tiiminsä vinkit yhteistyöhön. Kansainvälisessä työympäristössä on välttämätöntä ottaa huomioon erilaisten kulttuurien tavat ja tottumukset. Avoin ajattelutapa, selkeän ystävällinen viestintä ja joustava yhteistyökyky ovat tärkeitä taitoja, joilla yhteistyö …

Näin selätät työelämän haasteet

Selätä työelämän haasteet kouluttautumalla

Rekrytointi.com Työelämä, Työelämätaidot, Urakehitys

Työelämän haasteet saattavat näkyä monen arjessa, sillä työelämä muuttuu tällä hetkellä kovaa vauhtia. Kuka esimerkiksi olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että joku kertoo sosiaalisessa mediassa omasta elämästään työkseen? Sellaiset työtehtävät, joihin voi hakea erilaisilla koulutustaustoilla, ovat lisääntyneet. Myös niin sanottuja moniosaajia haetaan koko ajan enemmän. Jatka lukemista ja katso vinkit, miten selätät työelämän haasteet ja mihin suuntaan omaa koulutustaan …

etätyö

Hoida etätyö kunnialla näillä vinkeillä

Laura Työelämä, Työelämätaidot

Amerikkalainen bloggaaja ja suunnittelija, Justin Seeley, vaihtoi sisäsiistin toimistotyön etätöiksi. Alku ei ollut helppo, mutta hommaan tottui. Lue hänen vinkkinsä etätyöskentelyyn. Suunnittele aikataulu ja pidä siitä kiinni Kotoa käsin työskennellessä voi olla haastavaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Siksi on tärkeää, että päätät etukäteen sinulle sopivan aikataulun, jota noudatat töitä tehdessäsi. Päätä kellonaika, jolloin aloitat hommat ja aika, jolloin laitat …

Kuulu

Parhaan fiiliksen työpaikassa arvoihin kuuluu hassuttelu

Laura Työelämä, Työelämätaidot

Paras työfiilis 2014 -kuvakilpailun voitti online-näkyvyyteen erikoistunut markkinointitoimisto Kuulu. Heillä huumori ja hassuttelu kuuluvat työpaikan arkeen. Kuulun perustaja ja omistaja Jonna Muurinen kertoo, miten heillä ylläpidetään hyvää työfiilistä. Muurinen jakaa myös vinkkinsä muille työtunnelman nostattamiseen. Miten kuvailisit teidän työyhteisöä? Meillä on asiantunteva porukka, joka on myös kykeneväinen hassutteluun. Kullakin on oma asiantuntemusalueensa ja pyrimme yhdistämään voimamme saadaksemme aikaan parhaan tuloksen. …

tyopaikkafiilis

Millainen on Suomen parhaan fiiliksen työpaikka?

Laura Työelämä, Työelämätaidot

Millaista on työskennellä työpaikassa, jossa on Suomen paras ilmapiiri? LAURA Rekrytointi Oy:n Paras työpaikkafiilis -kilpailun voittajatiimiläiset Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksesta kertovat. LAURA Rekrytointi Oy Paras työpaikkafiilis -kilpailun, jossa etsittiin Suomen parhaan ilmapiirin työpaikkaa tai työporukkaa. Raati valitsi voittajaksi ennaltaehkäiseviä vanhuspalveluja järjestävän Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen Turusta. Palkinnoksi Lehmusvalkama sai lahjakortin, jonka työntekijät käyttivät ravintolaillalliseen ja elokuvailtaan. Tuomaristo perusteli valintaansa muun muassa sillä, että voittajajoukkueen …

Työilmapiiri

Pienillä asioilla on suuri vaikutus: Näin voit vaikuttaa työpaikkasi työilmapiirin

Laura Rekrytointi, Työelämä, Työelämätaidot, Työyhteisön kehittäminen

Työilmapiiri vaikuttaa paljon työnteon mielekkyyteen. Siihen liittyvät monet tekijät, kuten yhdessäolo ja toisen kunnioittaminen. Jokainen työntekijä voikin parantaa työpaikkansa fiilistä pienten asioiden avulla. Kokosimme parhaat vinkit, joiden avulla saadaan luotua loistava työilmapiiri. Vinkit artikkeliin on kerätty Paras työpaikkafiilis -kilpailun tuloksista. Hyvä työilmapiiri välittyy usein koko organisaatioon ja siten myös asiakkaille asti. Siitä huolehtiminen on tärkeää yrityksen menestymisen kannalta. Se edesauttaa …