Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 9 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.com/fi

Palomies

Loviisan voimalaitos on Suomen ensimmäinen ydinvoimalaitos ja se on tuottanut sähköäturvallisesti jo yli 45 vuoden ajan. Loviisan voimalaitoksen sähköntuotanto kattaa noin 10% koko Suomen sähköntuotannosta. HenkilöstöLoviisan voimalaitoksella on sitoutunutta, työntekijöiden vaihtuvuus on vähäistäja turvallisuuskulttuuri näkyy vahvasti arkipäivän työskentelyssä. Tavoitteemme on myös jatkossa turvallinen ja luotettava sähköntuotanto, yhdessäosaavan henkilöstön kanssa.

Tehtävästä

Haemme palomiestä Loviisan ydinvoimalaitoksen yritysturvallisuusyksikön palo- ja pelastustoimeen.
Ydinvoimalaitoksen palo- ja pelastustoimesta, paloturvallisuudesta ja turvajärjestelyistä vastaa nykyaikainen ja tehokas suojeluorganisaatio. Yksikkömme panostaa toiminnassaan jatkuvaan parantamiseen, henkilökunnan osaamiseen ja kouluttamiseen sekä ajanmukaisiin välineisiin.
Työtehtävässä osallistut työvuoron aikana mm. palo- ja pelastustoiminnan sekä turvajärjestelyjen toimintavalmiuden ylläpitoon, palontorjuntajärjestelmien koestuksiin ja ylläpitoon sekä koulutus- ja tarkastustoimintaan. Osallistut myös voimalaitoksen valmiusorganisaation toimintaan.

Mitä odotamme sinulta

Edellytämme sinulta pelastajan tutkintoa ja työkokemusta pelastajan tehtävästä. Lisäksi edellytämme hyvää psyykkistä ja fyysistä kuntoa sekä hyvää suomen kielen taitoa. Eduksi katsomme kokemuksen tehdasympäristöstä. Menestyminen tehtävässä edellyttää hyvää asennetta ja taitoa sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn. Odotamme, että olet kaikessa toiminnassa vahvasti turvallisuustietoinen ja uudistumishaluinen. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytyksenä toimen hoitamisessa eri yksiköiden ja organisaatioiden kanssa.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme nuhteetonta taustaa, hyväksyttyä turvallisuusselvitystä ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumetestauksen, sekä voimassa olevaa FireFit-testiä. Firefit-indeksi tulee olla vähintään 3,0 ja hapenottokykyvyn molemmat arvot vähintään tasolla 3 (vähintään 3,0 l/min ja 36,00 ml/kg/min). Savusukelluskelpoisuus todistetaan hyväksytyllä voimassa olevalla, alle vuoden vanhalla Firefit-testituloksella.

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle haasteellisen, monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkentän korkean turvallisuustason organisaatiossa. Pääset osaksi ammattitaitoista organisaatiota. Olemme joukko eri turvallisuusalojen ammattilaisia ja lunastamme lupauksemme tinkimättömästi.

Tehtävässä olet mukana varmistamassa ydinvoimalaitoksen palo- ja pelastustoimintaan sekä turvajärjestelyihin liittyviä menettelytapoja ja autat meitä saavuttamaan haastavat tavoitteemme. Tarjoamme sinulle tehtävään vaadittavan lisäkoulutuksen ja perehdytyksen. Lisäksi sinulla on käytössä Fortumin kattavat työsuhde-edut, mm. ePassi, Enerkemi -vakuutuskassa, henkilöstörahasto, lomakohdetoiminta, matkapuhelinetu jne.
Keskimääräinen viikkotyöaika on 33,4h/viikko.

Me Fortumilla uskomme parempaan tulevaisuuteen ja haluamme olla mukana sen muovaamisessa. Meiltä löydät turvallisen työympäristön, jossa pääset kasvamaan ja kehittymään osana asiantuntevaa yhteisöämme. Olemme sitoutuneet rakentamaan tiimejä, joissa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon, ja joissa kaikkia kohdellaan tasavertaisesti.
Lue lisää eduistamme, sekä työskentelystä Fortumilla täältä: Työskentely Fortumilla.

Employment relationship:Employment
Work start date:According to agreement
Wage:Fixed salary + bonus
Working time:Shift work
Number of positions:1
Notes for applying:To apply: https://fortum-oyj.contactrh.com/jobs/14225/43876820
Source: Job Market Finland/Työmarkkinatori