Avoimet työpaikat, Aallon Group Oyj
Aallon Group on yksi taloushallintoalan suurimmista toimijoista Suomessa. Meitä on valtakunnallisesti noin 350 henkeä viidessä alueyhtiössä. Aallon Groupin toiminnan juuret kantautuvat pitkälle kotimaisen taloushallintopalvelun historiaan. Toimimme perheyhtiöissä opittujen ja vaalittujen parhaiden käytäntöjen pohjalta. Toiminnassamme korostuvat henkilökohtaisuus, paikallisuus, asiakkaasta huolehtiminen ja asiantunteva palvelu. Hyvään asiakaspalveluun ja korkeaan laatuun tähtäävän toimintamme keskeisin tekijä on tyytyväinen ja osaava henkilöstö.
Olemme olleet mukana luomassa kotimaisen taloushallintoalan käytäntöjä ja kuulumme myös nykyään teknisessä ja ammatillisessa kehityksessä alan edelläkävijöihin. Asiakastyytyväisyystutkimuksissa olemme vuodesta toiseen saaneet huippuarvioita henkilökuntamme asiantuntemuksesta ja ystävällisestä palvelusta.