Vuoden 2019 digitaalisen rekrytoinnin LAURA™-päivään osallistui liki 140 rekrytoinnin ammattilaista. Osa heistä oli LAURA™-järjestelmän käyttäjiä ja osa vasta tutustumassa järjestelmään. Päivässä käsiteltiin totuttuun tapaan rekrytoinnin ajankohtaisia aiheita ja tulevia muutoksia
Työhakemusten määrä on romahtanut ja rekrytointi vaikeutunut
Kauppalehti julkaisi uutisen rekrytoinnin selkeästä vaikeutumisesta Suomessa. Miksi näin on käynyt voi selittyä usealla syyllä: Työllisyysaste Suomessa on noussut ja työttömien määrä on vähentynyt, työssäkäyvät ovat entistä tyytyväisempiä nykyiseen työhönsä
Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2019!
LAURA Rekrytointi Oy toivottaa rauhallista joulun aikaa sekä onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2019! Kiitämme yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitamme kuluneesta vuodesta! Vuoden 2018 aikana olemme kehittäneet palveluitamme monella tavoin. Toivottavasti se
LAURA Rekrytointi Oy muuttaa uusiin tiloihin
LAURA Rekrytointi Oy muuttaa 15.6.2018 alkaen uusiin toimitiloihin Itä-Pasilaan, erinomaisten liikenneyhteyksien varrelle. Käyntiosoitteemme on 18.6.2018 alkaen Lime Park, Ratamestarinkatu 7 A, 00520 Helsinki. Päivitäthän tarvittaessa uuden osoitteemme. Asiakaspalvelu ja
Hyväntekeväisyyttä pyöräilemällä: Kilometrikisa 2017
Osallistuimme lähes koko henkilöstön voimin pyöräilyyn kannustavaan Kilometrikisaan, joka päättyi perjantaina 22.9.2017. Kisassa oli mahdollista myös osallistua samalla SPR:n Ketjureaktio-keräykseen Syyrian sodan uhrien hyväksi. Poljimme kisan aikana 3 210 kilometriä ja lahjoitamme 200 euroa SPR:lle. Bensalitroina
Rekrytointi.com-palvelu on nyt julkaistu – hyödynnä lanseerausmarkkinointi!
Avasimme Rekrytointi.com-palvelun yleisölle 17.5.2017. Samalla vanha Uranus.fi-sivusto suljettiin ja sen liikenne ohjattiin uudelle sivustolle. Rekrytointi.com on LAURA Rekrytointi Oy:n uuden yritysilmeen mukainen moderni rekrytointisivusto, jolta löytyvät niin avoimet työpaikat kuin
Olemme nykyään LAURA Rekrytointi Oy
Uranus Oy -yrityksen nimi on vaihtunut LAURA Rekrytointi Oy ‑nimeksi 2.3.2017. Yrityksen englanninkielinen rinnakkaisnimi on LAURA Recruitment Ltd. LAURA Rekrytointi Oy on Arena Partners Oy:n tytäryhtiö. Enemmän voitte lukea yrityssuhteista
Digitaalisen rekrytoinnin asiantuntija Uranus Oy uudistuu
Vuodesta 1998 lähtien toiminut digitaalisen rekrytoinnin asiantuntija Uranus Oy uudistaa keväällä 2017 brändiään ja urasivustoaan. Julkaisemme kevään aikana uuden Rekrytointi.com -uraportaalin jättäen jäähyväiset Uranus.fi -sivustolle. Samalla yrityksemme nimi vaihtuu ja
Tuemme nuorten Vamos-toimintaa
Moni huonosti voiva nuori on pudonnut koulu- ja työelämästä eikä tätä tulevaisuutemme voimavaraa ole varaa hukata. Rekrytointien parissa työskentelevänä yrityksenä koemme, että meidän tulee osaltamme pyrkiä parantamaan tilannetta. Siksi LAURA
Webinaari: Miksi jokaisen työnantajan kannattaa aloittaa digitaalinen rekrytointi?
Rekrytoija – lopeta lapiointi ja ota käyttöön kaivinkone! Digitaalisen rekrytoinnin webinaaritallenteessamme asiakkaamme Kaslink Foods Oy:n henkilöstöpäällikkö Susanna Gunnar ja LAURA Rekrytointi Oy:n asiakkuusjohtaja Kaarlo Vennervirta kertovat, miten digitaalinen rekrytointi nopeuttaa ja
- Page 1 of 2
- 1
- 2