Koulutettuja lastenohjaajia perheisiin Espooseen
- Sijainti Espoo
Julkaistu 16.12.2024, 11:52 - Haku päättyy 06.01.2025, 0:00
Koulutettuja lastenohjaajia perheisiin Espooseen
Hoivanetillä lapsiperheiden kotipalvelussa teet tärkeää työtä lapsiperheiden hyväksi. Tuet perheiden arjen sujuvuutta ja vanhempien jaksamista huolehtien asiakasperheidemme lapsista. Omalla työlläsi edistät perheiden ja lasten hyvinvointia. Autat tätä kautta ehkäisemään ja helpottamaan lasten ja perheiden pulmia varhaisessa vaiheessa, ennen kuin ne ehtivät kasvaa liian suuriksi. Työsi Hoivanetillä tähtää kokonaisvaltaiseen lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Ehdit tässä työssä kohdata lapsen ajan kanssa, vailla jatkuvaa kiireen tuntua.
Tarjoamme sinulle työtä oman elämäntilanteesi mukaan, sinulle sopivissa perheissä. Pääsääntöisesti työvuorosi perheessä kestää kerrallaan 2-4 tuntia. Työtä on tarjolla arkisin klo 7-21 välillä, sekä lauantaisin klo 8-18 välillä. Voit itse valita, milloin haluat työskennellä! Parasta olisi, jos voisit sitoutua vähintään yhteen asiakasperheeseemme noin 2-3kk ajaksi. Mielellämme työllistämme sinua täysipäiväisemminkin. Halutessasi voit tehdä työvuoron esimerkiksi kahdessa eri perheessä saman päivän aikana. Työ tapahtuu pääsääntöisesti asiakasperheidemme omissa kodeissa ja kotien ympäristössä Espoossa.
MEILLÄ TYÖSKENNELLESSÄSI SAAT:
Maksamme sinulle 15,91€/h sekä tietenkin yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaiset lisät. Lisäksi maksamme siirtymäbonuksen jokaisesta siirtymisestä työpäiväsi aikana, mikäli menet useammalle työkeikalle.
Meiltä saat myös erittäin kattavan, palkallisen, perehdytyksen työhösi. Esihenkilösi Anna tukee sinua työssäsi, mitä ikinä tarvitsetkin. Hoivanetillä työskennellessäsi sinulla on mahdollisuus kehittää omaa työtäsi sekä kouluttautua säännöllisesti. Tarjoamme sinulle hätäensiapukoulutuksen täpärien tilanteiden varalta ja olet työssäsi tietenkin tapaturmavakuutettu. Sairastuessasi käytössäsi on myös lakisääteinen työterveyshuolto. Meillä on myös käytössä 50€ rekrytointibonus, jonka maksamme sinulle silloin, kun suosittelet Hoivanettiä työpaikkana ja suosittelu johtaa rekrytointiin. Uutena työsuhde-etuna käytössäsi on hyviä jäsentarjouksia Fitness24Seven-kuntokeskuksissa!
MISTÄ LÖYTÄISIMME SINUT?
Etsimme ammattitaitoista ja lapsirakasta ihmistä, jolla on LASTENOHJAAJAN TUTKINTO tai muu vastaava sosiaali- tai terveysalan perustutkinto. Esimerkiksi perushoitaja, kodinhoitaja tai vastaavan koulutuksen saanut lastenhoidon ammattilainen menestyy hyvin tässä työssä. (Valitettavasti nuoriso- tai vapaa-ajanohjaan tutkinto ei vastaa tämän työn pätevyysvaatimuksia.) Etsimällämme lastenhoidon osaajalla on myös tietenkin ammatillista kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Hän on työssän toimeen tarttuva ja aktiivinen, eikä itsenäinen työskentely tuota ongelmia. Suomen kieltä tulisi osata riittävän hyvin, niin, että kommunikointi asiakasperheissä sujuisi mutkattomasti! Katsomme eduksi aiemman kokemuksen erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa toimimisesta.
-PLEASE, NOTE! In this position, good written and spoken skills in FINNIS are required!
Tehtävään valittavalla henkilöllä tulee olla vähintään yksi suosittelija aiemmista työsuhteista lasten parissa!
Käsittelemme hakemuksia ja olemme yhteydessä hakijoihin 7.1. alkaen! 🙂
Kysy lisätietoja Annalta:
Anna Forstén, anna.forsten@hoivanet.fi, 045 145 5947 (ma, ke ja to klo 10-12)
Hoivanet
Hoivanet on olemassa helpottaakseen lapsiperheiden arkea erilaisissa elämäntilanteissa. Meillä työskennellessäsi autat perheitä ja kerrytät omaa ammatillista kokemustasi monipuolisesti. Lisäkoulutuksilla huolehdimme, että osaamisesi pysyy ajan tasalla. Joustava keikkatyö sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen, esimerkiksi toisen työn, opiskelun tai osa-aikaeläkkeen rinnalle.