UHY TietoAkseli ihastui LAURA™ -järjestelmän helppouteen ja kehittymiseen

Kalle Ketonen Asiakastarinat

Taloushallinnon asiantuntijayritys UHY TietoAkseli otti LAURA™-järjestelmän käyttöön alkuvuodesta 2018 sujuvoittamaan kiihtyvää rekrytointitahtia. Tavoitteena oli saada työkalu, jonka avulla rekrytoinnista tulee vaivatonta niin työnhakijalle kuin työnantajallekin.

LAURA™ on pystynyt vastaamaan hyvin TietoAkselin nopeaan kasvuun ja kehitykseen. Ensimmäisen vuoden aikana järjestelmän kautta hoidettiin jo 24 rekrytointia.

– Pidämme siitä, että LAURA™ kehittyy jatkuvasti. Tunnistamme saman tarpeen omalla alallamme ja toiminnassamme, kertoo TietoAkselin varatoimitusjohtaja Samuel Akselin.

TietoAkselin mielestä LAURAn hyviä puolia on myös käyttämisen helppous työnhakijan näkökulmasta.

– Monet työnhakijat ovat kehuneet ohjelmaa meille rekrytointiprosessin aikana. Ohjelma tukee toimintaamme ja positiivisen työnantajamielikuvan luomista, Akselin jatkaa.


UHY TietoAkseli on suomalainen perheyritys, itsenäinen jäsen kansainvälisessä UHY-verkostossa kuuluen TietoAkseli Yhtiöt -konserniin. TietoAkseli Yhtiöt tarjoaa keskitettyä osaamista yrityksen kasvupolulle. TietoAkselin lisäksi siihen kuuluvat tilintarkastuspalveluiden asiantuntija UHY ValueMiners sekä yritysjärjestelyitä tekevä Vinanssi Corporate Finance. Konsernin asiantuntijoita työskentelee kahdeksalla eri paikkakunnalla.

Lähde: UHY Tietoakseli