Vuoden 2016 sähköisen rekrytoinnin LAURA™-päivään osallistui yli 100 rekrytoinnin ammattilaista. Osa heistä oli LAURA™-järjestelmän käyttäjiä ja osa vasta tutustumassa järjestelmään. Päivän aikana käsiteltiin mielenkiintoisia sekä ajankohtaisia aiheita sähköiseen rekrytointiin liittyen. Mukana oli aiempien vuosien tapaan myös asiakasesimerkkejä ja asiantuntijapuheenvuoroja.
Tilaisuus järjestettiin Astoria-salissa Helsingissa perjantaina 22.1.2016. Juhlavuoden kunniaksi päivä jatkui iltaohjelman merkeissä, johon sisältyi nautintoja niin kuulo- kuin makuaisteillekin. Palautteiden perusteella päivää pidettiin onnistuneena kokonaisuutena ja samantyylistä ohjelmaa toivottiin myös ensi vuodelle.
Tässä kooste kymmenennen LAURA™-päivän kulusta:
LAURA™-päivä alkoi aamupalalla, jonka jälkeen tilaisuus oli viime vuoden tapaan jaettu kahteen osaan. Kaarlo Vennervirran toimintojen esittely antoi kattavan yleiskuvan LAURA™-rekrytointijärjestelmästä heille, joille järjestelmä ei ollut vielä tuttu. Vuorostaan LAURA Rekrytointi Oy:n Teknologiatiimi esitteli LAURA™:n nykyisille käyttäjille järjestelmän uusia ja toivottuja ominaisuuksia.

Tekniikan klinikassa käytiin läpi teknisten ominaisuuksien lisäksi myös hyviä käytäntöjä, miten kouluttaa LAURA™:n käyttäjät. Kuvassa Marko Sirén.
Tänä vuonna vieraat toivotti tervetulleiksi Arena Partnersin toimitusjohtaja Tapio Moisio sekä LAURA Rekrytointi Oy:n uusi toimitusjohtaja Ismo Kurri. Tervetulosanojen jälkeen vuorossa oli ensimmäinen asiantuntijapuheenvuoro. Tilaisuuden juontajanakin toiminut VTT, sosiaalipsykologi & henkilöstöjohtamisen valmentaja Esa Pohjanheimo kertoi yleisölle miten rento sisu voidaan liittää osaksi työnantajakuvaa ja toimivaa työyhteisöä.

Esa Pohjanheimo toimi myös tilaisuuden juontajana noin 2800 konsultointi-, valmennus- ja koulutuspäivän kokemuksella.
Ennen lounasta puheenvuoroon pääsi myös henkilöstösuunnittelija Minna Sairanen, joka kertoi millainen kumppani LAURA™-rekrytointijärjestelmä on Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä HR-asioiden hallinnassa. Yhteistyö LAURA™:n kanssa kerrottiin olevan mutkatonta ja vastanneen Sedun tarpeisiin.
Lounaan jälkeen yleisöä herätteli digitalisaatiokonsultti Vesa Ilmarinen äijäpilateksen avulla, jonka jälkeen hän tarkasteli yritysten digitalisaatiota HR:n näkökulmasta. Vieraat pääsivät osallistumaan aiheeseen ryhmätöiden kautta, joissa pohdittiin kuinka HR voisi ottaa merkittävämmän roolin digitalisaatio-uudistuksissa.

Päivän aikana käsiteltiin paljon tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita. Kuvassa Vesa Ilmarinen ja Esa Pohjanheimo.
Digitalisaation parista siirryttiin kahvitauolle nauttimaan herkullista marjapiirasta, jonka jälkeen oli päivän viimeisten puheenvuorojen aika. LAURA Rekrytointi Oy:n Teknologiatiimi & Kaarlo Vennervirta esittelivät miten LAURA™ on apuna myös erilaisissa organisaation muutoksissa kuten YT-tilanteissa.
Päivän viimeinen, mutta tärkeä aihe koski EU:n tietosuojauudistusta. Terho Nevasalo Hammarström Puhakka Partnersista neuvoi rekrytoinnin ammattilaisia miten uudistukseen kannattaa valmistautua ja millaisia käytännön toimenpiteitä tulee tehdä.
Päivän virallinen osuus päättyi puhujien ja aktiivisimpien twiittaajien palkitsemiseen sekä lisäksi paikallaolijoiden kesken arvottiin erilaisia palkintoja. LAURA™-päivä jatkui iltaohjelman merkeissä, jossa vieraita viihdytti Teekkarien jazzyhdistys Polirytmi. Vieraat pääsivät myös nauttimaan tapaksista sekä testaamaan makuhermoja suklaatastingin merkeissä. Iltaohjelmaa kehuttiin erityisesti palautteissa.

LAURA™-päivän puhujia kiiteltiin ajatuksia herättävistä aiheista. Kuvassa: Minna Sairanen, Esa Pohjanheimo & Terho Nevasalo (kuvasta puuttuu Vesa Ilmarinen).
Jos et päässyt paikalle, tai sinulla herää jotain kysyttävää LAURA™-rekrytointijärjestelmään liittyen, ota meihin yhteyttä.