rekrytointiprosessi

5 asiaa, jotka tulisi huomioida sähköisessä rekrytoinnissa

Jani Laine Ajankohtaista

Sähköistämällä rekrytointiprosessin säästät aikaa ja rahaa. Listasimme viisi asiaa, joiden avulla teet rekrytointiprosessista vieläkin helpomman!

1. Rekrytoinnin suunnittelu auttaa onnistumaan

Työpaikkailmoituksen julkaisua edeltää usein jonkinlainen suunnitteluprosessi. Joissakin yrityksissä tätä saatetaan kutsua esim. ”työpaikan hyväksyttämiseksi” tai ”täyttöluvan hakemiseksi”. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta sen tarkoituksena on lopulta auttaa rekrytointiprosessin hallinnassa ja onnistuneen rekrytoinnin aikaansaamisessa.

Hyvin suunniteltu on tunnetusti jo puoliksi tehty, joten tukeeko nykyinen järjestelmänne rekrytoinnin suunnittelua? Yhtenäisen linjan ansiosta pystyt rekrytointien yhteydessä hallitsemaan työnantajamielikuvaa ja sen kehittämistä paremmin.Hyvän suunnitelman pohjalta voidaan nappia painamalla luoda työpaikkailmoitus ja taustatiedot ovat rekrytoijan käytettävissä läpi rekrytointiprosessin aina kattavaan raportointiin saakka (mm. läpimenoajat sekä suunnitelman ja toteuman vertailu).

2. Työpaikkailmoitus rakentaa työnantajamielikuvaa

Rekrytointi on tärkeä osa positiivisen työnantajakuvan luomista. Kun työpaikkailmoitukset ovat tyylikkäitä ja noudattavat keskenään samaa visuaalista linjaa, jää hakijalle työnantajasta selkeä ja positiivinen mielikuva.

Rekrytointijärjestelmän tulisi mahdollistaa valmiiden ilmoituspohjien luominen. Ne yhdenmukaistavat yrityksen rekrytointi-ilmettä sekä helpottavat ja nopeuttavat työtäsi. Järjestelmän kautta saat saman ilmoituksen myös helposti julkaistua useissa eri kanavissa. Näin vältyt päällekkäiseltä työltä ja säästät merkittävästi kallisarvoista aikaasi.

3. LinkedIn-tietojen lataaminen helpottaa hakemista

Rekrytoinnin pääasiallinen tavoite on löytää juuri oikea henkilö avoimeen työtehtävään. Jos hakulomake on monimutkainen ja hankala täyttää, osa hyvistä hakijoista saattaa karsiutua pois jo tässä vaiheessa. Auta työnhakijaa hakuprosessissa. Tee hakijakokemuksesta miellyttävä ja työpaikan hausta helppoa.

LinkedIn on kasvattanut suosiotaan Suomessa viime aikoina tiuhaan tahtiin. Nykypäivänä suomalaisista jo yli 700 000 käyttää LinkedIn:ä. Näistä valtaosa on täyttänyt omaan profiiliinsa valtavan määrän tietoa, jota kysytään myös työhakemuksessa. Hakijalle kannattaa tarjota mahdollisuus integroida omat tietonsa LinkenIn:stä hakulomakkeelle, jolloin hakemuksen täyttöön menevä aika supistuu merkittävästi. Samalla työnantajasta syntyy moderni ja työnhakijaa arvostava kuva. Tekemällä hakemisesta näin helppoa, voit saada enemmän osaavia hakijoita tehtävään.

4. Videoesittelyt tehostavat rekrytointia

Uuden työntekijän palkkaaminen on monivaiheinen prosessi. Prosessin työläin ja aikaa vievin vaihe on usein haastattelu. Jotta lopulliseen haastatteluun päätyisivät vain kärkiehdokkaat, kannattaa harkita videohaastattelun lisäämistä rekrytointiprosessiin.

Anna hakijalle mahdollisuus ainakin esittäytyä videolla. Näin saat helposti selville kokonaiskuvan hakijasta ja hänen persoonastaan, mikä helpottaa hakijoiden seulontaa. Videoesittely antaa myös hakijalle mahdollisuuden erottautua massasta omalla persoonallisuudellaan.

Videohaastattelu tarjoaa esittelyvideotakin tehokkaamman keinon seulontaan. Tällöin hakijoille esitetään kysymyksiä videolla, joihin hakijat voivat vastata itselle sopivaan aikaan. Videohaastattelutyökalu integroituna rekrytointijärjestelmään mahdollistaa lisäksi sen, että kaikki hakijan tiedot löytyvät näppärästi samasta paikasta.

5. Automaattiset, räätälöidyt kiitosviestit pitävät hakijat ajan tasalla

Uuden työpaikan hakeminen on työnhakijalle tärkeä asia. Siksi onkin tärkeää varmistaa, että hänen kokemuksensa on prosessin jokaisessa vaiheessa mahdollisimman positiivinen.

Hyvän hakijakokemuksen tärkein rakennuspalikka on hakijaviestintä. Jos hakija ei kuule rekrytointiprosessin etenemisestä mitään, hän saattaa menettää mielenkiintonsa haettuun tehtävään. Pahimmassa tapauksessa hän saattaa kertoa huonosta kokemuksestaan ystävilleenkin, jolloin työnantajakuva saattaa kärsiä yhden henkilön sijasta kymmenien henkilöiden silmissä.

Helpoiten pidät hakijat ajan tasalla rekrytointiprosessista automaattisilla viesteillä. Esimerkiksi kiitosviestit kannattaa räätälöidä valmiiksi eri tilanteisiin sopiviksi, jolloin ei tarvitse joka rekrytoinnin yhteydessä aloittaa alusta.